Italialaisseura Lazio kukisti tanskalaisen Midtjyllandin Eurooppa-liigan ottelussa torstaina lukemin 2-1. Voiton takeena hääri jälleen kerran Lazion serbialaistähti Sergej Milinkovic-Savic, jolle päävalmentaja Maurizio Sarri povasi vielä nykyistäkin parempia peliesityksiä tulevaisuudessa.

Lazio on aloittanut kautensa erinomaisesti Italian pääsarjassa, jossa se ei ole päästänyt maaliakaan edellisen kuuden ottelun aikana. Joukkueen taival Eurooppa-liigassa on kuitenkin ollut kivisempi ja Sarri olikin tyytyväinen siihen, että Lazio venyi kotivoittoon ilman ykköshyökkääjäänsä Ciro Immobilea.

Voitto ei kuitenkaan irronnut helpolla, sillä tanskalaiset iskivät johtomaalin kun vain kahdeksan minuuttia oli pelattu. Milinkovic-Savic toi Lazion rinnalle ensimmäisellä puoliajalla ja toisella puoliajalla voittomaalin iski entinen Barcelona-pelaaja Pedro.

Milinkovic-Savic nousi jälleen esiin, kun joukkue tarvitsi häntä eniten. Serbialainen on ollut tällä kaudella joko tekemässä tai syöttämässä kahtatoista maalia. Häntä parempaan koko Euroopassa on pystynyt Manchester Cityn Kevin de Bruyne.

Sarrilta kysyttiinkin ottelun jälkeen, onko useiden suurseurojen havittelema serbialainen tämän hetken paras keskikenttäpelaaja Italiassa. Juventuksen Italian mestaruuteen luotsanneen valmentajan vastaus oli paljon puhuva ja lupasi serbialaiselle vieläkin suurempaa tulevaisuutta.

– Älkää kertoko sitä hänelle. Voimme miettiä sitä, mutta en anna hänelle liikaa ylistystä, koska hän voi tehdä vielä paljon, paljon paremmin. Hänellä on valtavasti laatua ja hän voi pelata vieläkin paremmin, Sarri totesi Football-Italia-sivuston mukaan.

Lue myös:

Sotakirveet haudattu? Kriisiseura Juventus haluaa Antonio Conten takaisin

Lue myös:

”Kun päätös on meille suosiollinen…” – Jose Mourinholta tiukka arvio HJK:n hylätystä maalista

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)