Espanjan Lamine Yamalista tuli 16-vuotiaana jalkapallon EM-kisahistorian nuorin maalintekijä. Hän teki todella upean tasoitusmaalin kaukolaukauksella tolpan kautta Ranskan verkkoon Espanjan voitettua ottelun lopulta 2-1.

– Olen hyvin iloinen voitosta. En tiedä, oliko se turnauksen hienoin maali, mutta minulle kyllä hyvin erityinen maali, Yamal sanoi lehdistötilaisuudessa.

Yamal ei tullut miettineeksi, että oli tehnyt historiaa ja kaiken lisäksi vielä ikonisen maalin.

– En ole ajatellut sitä. Olin hyvin onnellinen, kun loppuvihellys tuli. Olen onnellinen, että saan olla mukana miesten maajoukkueessa.

Yamal korosti ajattelevansa äitiään.

– Olen hyvin onnellinen äitini puolesta. Tämä oli myös hänen unelmansa, että tein maalin EM-kisojen välieräottelussa Ranskaa vastaan.

Yamalista on jo tullut melkoinen jalkapalloikoni. Häntä pidetään uuden sukupolven Pelenä, Maradonana, Messinä tai Ronaldona.

Hän itse tietysti ilmoittaa, ettei moisia ajattele.

– En mieti sitä asiaa paljoakaan. Olenko ikoni vai en. Se ei auta yhtään. Pyrin auttamaan joukkuettani parhaani mukaan, hän sanoi.

Sunnuntaina Espanja pelaa EM-finaalissa. Vastaan tulee Englanti tai Hollanti.

– Tulee hyvin vaikea peli. Täytyy pelata yhtä parhaista joukkuetta vastaan. Tulee vaikea finaaliottelu vastustajasta riippumatta, Yamal ennakoi finaalia.

Edellisen kerran Espanja pelasi arvokisafinaalissa EM-kisoissa 2012. Yamal oli silloin neljävuotias.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös:Ranskan Didier Deschamps – ”Jokainen voi tehdä omat analyysinsa”

LUE MYÖS: Näkökulma: Antti Pennaselta raju tyrmäysisku epäilijöille (KiekkoUutiset.fi)