
Ranskalla ei ollut asiaa jalkapallon tämän vuoden EM-finaaliin sen hävittyä välieräottelussa Espanjalle maalein 1-2. Ranska jätti itsestään valjun kuvan.
Kaikki Ranskan pelaajat, kuten Kylian Mbappe, eivät olleet parhaassa kunnossaan.
– Yritimme parhaamme sillä, mitä meillä oli. Ja yritimme olla mahdollisimman tehokkaita. Teimme avausmaalin. Espanja sai hallittua peliä paremmin. Emme pelanneet niin hyvin, mutta puskimme loppuun saakka, summasi Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps ottelua.
Deschamps korosti pelaajillaan olleen erilaisia vaivoja, jotka vaikuttivat.
– En sano, etteivätkö pelaajani olisivat yrittäneet parastaan, mutta he eivät olleet tässä turnauksessa eri syistä parhaalla tasollaan.
Ennen kaikkea Ranskan maalipaikkojen rakentelu tökki. Deschampsin passiivinen tyyli ei tällä kerralla kantanutkaan hedelmää.
– Täytyy olla mahdollisimman rentoutunut ja laukoa kohteeseen. Se oli meiltä puutteellista. Teimme maalin tässä ottelussa, mutta maalinteko olisi pitänyt olla paremmalla tasolla. Olisi pitänyt olla enemmän maalipaikkoja, Deschamps sanoi.
– Joukkueeni puolusti hyvin. Maalivahtimmekin oli hyvä. Pääsimme täällä aika pitkälle, hän lisäsi joukkueensa vahvuuksista.
Deschamps korosti, ettei ryhdy arvioimaan sen enempää, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jotta finaalipaikka olisi voitu saavuttaa.
– En ole täällä kommentoimassa kritiikkiä ja debatteja. Meillä ei ollut parasta tehokkuutta. Pääsimme kuitenkin välieriin. Jokainen voi tehdä omat analyysinsa.
Ranskan maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä Olivier Giroud lopetti maajoukkueuransa näihin kisoihin. Giroud pelasi ensimmäisen A-maaottelunsa 2011 ja Deschamps tuli päävalmentajaksi 2012.
– Hän oli pettynyt, kuten muutkin olivat. Hän oli mukana alusta saakka. Hän on tehokkain maalintekijä meillä. Hän ei saanut täällä paljoa peliaikaa, mutta lukeutui joukkueen johtaviin pelaajiin. Olen pahoillani, että emme ole täällä enää sunnuntaina, mutta kiitän häntä kaikesta, totesi Deschamps Giroudista.
Deschampsilta udeltiin myös, jatkaako hän tehtävässään 2026 MM-kisoihin? Välieräpaikka on sinänsä hieno tulos, mutta turnaus oli Ranskalta joukkueen pelaajamateriaaliin nähden varsin valju.
– Olen vasta hävinnyt semifinaalin. En ole puhunut vielä puheenjohtajan kanssa. Tiedätte tilanteeni ja voitte kysyä sitä puheenjohtajalta. En sitä itse kommentoi.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Espanja jyräsi finaaliin – ihmeteini teki EM-historiaa