Ranskalaislehti L’Equipen mukaan Luis Enriquesta on tulossa PSG:n uusi päävalmentaja. Sopimuksen odotetaan varmistuvan tällä viikolla.

PSG on etsinyt uutta valmentajaa jo ennen kuin se virallisesti erotti tämän kauden joukkuetta valmentaneen Christophe Galtierin. Seuran ykkösvaihtoehto oli Bayern Münchenistä alkukaudesta kenkää saanut Julian Nagelsmann, mutta osapuolet väliset neuvottelut katkesivat eikä yhteisymmärrystä löytynyt.

L’Equipe julistaa jo etusivullaan, että Enrique olisi pariisilaisseuran uusi päävalmentaja. Lehti ennakoi, että sopimus julkaistaan jo tämän viikon aikana.

PSG:n valmentajan pallille on istutettu myös seuran entistä kapteenia Thiago Mottaa sekä Bayer Leverkusenissa hyvää työtä tehnyttä Xabi Alonsoa. PSG on kuitenkin päätymässä Enriquen palkkaamiseen.

Enrique toimi Espanjan maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2018-22 jättäen paikkansa MM-kisojen jälkeen. Seura puolella hän on valmentanut AS Romaa, Celta Vigoa sekä Barcelonaa.

Lue myös: Huuhkajien vastustajan päävalmentaja hehkuttaa: ”Suomi on yksi Euroopan parhaista joukkueista”

Lue myös: Raiskauksesta syytettyä Dani Alvesia saattaa odottaa pitkä kakku – oikeudenkäynnin ajankohdasta lisätietoa

LUE MYÖS: Näkökulma: Antti Pennasen pokerissa jäi luu käteen – tapahtuuko silti uusi ihme? (LeijonaUutiset.fi)