Englantilainen jalkapallo on ensi kaudella yhtä tuttua hahmoa köyhempää, kun upean uran erotuomarina tehnyt Mike Dean jätti hyvästit ammattilaiskentille viikonloppuna. Dean ehti tuomaroida Valioliigassa yli kaksi vuosikymmentä.

Legendaarisen tuomarin viimeiseksi otteluksi jäi viime sunnuntain Chelsea-Watford, joka päättyi Stamford Bridgellä kotijoukkueen 2-1 voittoon. Ottelu ei lukeutunut Deanin uran kuumimpiin, sillä hänen ei tarvinnut nostaa ottelussa ensimmäistäkään varoitusta.

Jo 1990-luvulla liigatuomaroinnin Englannissa aloittanut Dean tuomaroi uransa aikana 560 ottelussa. Niissä hän joutui lähettämään pelaajia suihkun puolelle punaisella kortilla yhteensä 114 kertaa.

Usein epäkiitollisesta roolista huolimatta yli kaksi vuosikymmentä tuomarointia Englannin huipulla on merkille pantava saavutus. Dean toimi myös FIFA:n kansainvälisenä erotuomarina vuosina 2003-2013.

Dean tuli tutuksi hahmoksi Englannin viheriöillä. Hänen suosiostaan ja tunnettuudestaan kertoo myös se, että hän päätyi tekemään jopa cameo-roolin yhdysvaltalaisessa Ted Lasso -sarjassa. Tuomaroimistaan otteluista ikimuistoisimmaksi Dean on haastatteluissa nostanut kevään 2012 Valioliigan päätöskierroksen dramaattisen ottelun Manchester Cityn ja Queens Park Rangersin välillä.

Lue myös:

Liverpool nappasi vihdoin portugalilaisen huippulupauksen

LUE MYÖS: Näkökulma: Erotuomarin lahja silotti HJK:n tien ensimmäiseen voittoon (FutisUutiset.fi)