
Jalkapallon Veikkausliigan tiiviissä kärkinipussa neljäntenä oleva Ilves vahvistaa maalivahtiosastoaan. Ilves tiedotti sunnuntaina solmineen loppukauden kattavan sopimuksen Ville Sepän, 28, kanssa.
Alkukauden FC Interin sopimuspelaajiin kuulunut Seppä pelasi turkulaisjoukkueen paidassa kahdessa harjoitusottelussa, kahdessa Suomen Cupin ottelussa ja kahdessa Veikkausliiga-ottelussa. Uransa ensimmäisessä Veikkausliiga-ottelussa FC Hakaa vastaan 17. kesäkuuta Seppä pelasi nollapelin maalittomana päättyneessä kamppailussa. Ensimmäisen voittonsa hän torjui 28. kesäkuuta FC Interin kaataessa VPS:n maalein 3-1.
Seppä vietti kaksi edellistä kautta vietti Ykkösessä KPV:ssä, jonka ohella hänet on nähty aiemmin Suomen toisella sarjatasolla myös FF Jaron paidassa. Ulkomailta 185-senttiselle maalivahdille on kertynyt kokemusta kolmesta ruotsalaisseurasta.
Urheilutoimenjohtaja Miika Takkula sanoo Ilveksen saavan heti pelivalmiudessa olevan maalivahdin.
– Pelitahdin tiivistyessä lähdimme vahvistamaan maalivahtiosastoamme, jotta saamme aina kokoonpanoomme kilpailukykyisen kaksikon niin Veikkausliigan ja europelien kuin myös Miesten Kakkosen otteluita silmällä pitäen. Ne ovat kaikki kilpailuina seurallemme strategisesti tärkeitä. Ville Seppä on kotimaan kentillä kokenut ja laadukas maalivahti, jonka ominaisuudet sopivat hyvin Ilveksen pelitapaan. Plussana myös, että hän on harjoitellut hyvin koko kauden FC Interin mukana, minkä myötä hänellä on hyvät valmiudet hypätä meidän mukaamme kesken kauden.
Lähde: Ilves