Huuhkajat jatkaa EM-karsintojaan maanantaina isännöimällä San Marinoa. Vastustajan päävalmentaja Fabrizio Costantini hehkuttaa Huuhkajia.

Ottelun lähtökohdat ovat selvät, sillä Suomi on ottelussa selkeä ennakkosuosikki. San Marino on FIFA:n rankingissa viimeisenä, joten Suomelta odotetaan vain ja ainoastaan voittoa.

Costantini kehui ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa vuolaasti Suomea.

– Meistä Suomi on yksi Euroopan parhaista joukkueista, mutta pyrimme tekemään parhaamme. Tulossa on meille yksi vaativimmista peleistä lohkossa: yksi lohkomme parhaista joukkueista parhaassa terässään. Yritämme tehdä asiat vaikeaksi kaikille vastustajillemme, ja totta kai haemme näistä otteluista positiivisia tuloksia, mutta olemme nöyriä, Constantini totesi Palloliitonverkkosivujen mukaan.

Olympiastadionille odotetaan jälleen yli 30 000 katsojaa. Se on lähes sama kuin San Marinon asukasluku, joka oli vuonna 2021 vajaat 34 000.

– Ottelun aluksi 30 000 katsojaa voivat vaikuttaa pelaajiin, jotka eivät ole tottuneet siihen, mutta siihen tottuu nopeasti, Joskus se olisi jännittänyt meitä, mutta uskon kuitenkin, että pelaajiemme mentaliteetti on muuttumassa, eivätkä he enää pelästy isoja yleisöjä vaan pystyvät antamaan sellaisessa ilmapiirissä parhaansa, Constantini korostaa.

Suomi johtaa lohkoa tasapistein Tanskan, Kazakstanin ja Slovenian kanssa. Kaikilla joukkueilla on koossa kuusi pistettä. San Marino on vielä voitoitta.

Huuhkajien ja San Marinon välinen ottelu alkaa kello 19.00.

Lähde: Palloliitonverkkosivut

Lue myös: Raju muutos – edellinen San Marino-ottelu pelattiin kaurismäkeläisessä tunnelmassa

Lue myös: Markku Kanerva Huuhkajien aliarviointipelosta – ”Toi joukkue on täynnä ammattilaisia”

LUE MYÖS: Näkökulma: Tässä on Leijonien suurin ongelma – Ruotsi valovuoden Suomea edellä (Siniviiva.fi)