Manchester Unitedin kausi lähentelee katastrofia, vaikka seura voi vielä tällä kaudella voittaa FA Cupin.

ManU kohtaa Man Cityn tämän kuun lopulla pelattavassa FA Cupin finaalissa.

Historia on kuitenkin osoittanut, ettei välttämättä edes pokaalin voittaminen säästä valmentajaa potkuilta.

Tuorein esimerkiksi ManU:n osalta on Louis van Gaal. Hän sai potkut, vaikka hän voitti vuonna 2016 ManU:n kanssa FA Cupin.

Erik ten Hag on ollut jo pitkään potkuhuhujen kohteena, mutta itse hän ei niihin usko.

– Uskoisin, että seurajohdolla on maalaisjärkeä, ten Hag kommentoi.

– He näkevät, että kun meillä on 32 erilaista puolustuslinjaa, menetämme kahdeksan topparia, käytämme 13 eri paria toppareina, meillä ei ole vasenta puolustajaa, kun meillä on niin paljon loukkaantumisia – se vaikuttaa negatiivisesti tuloksiin, ten Hag väitti.

Lue myös: Ikämiehet Cristiano Ronaldo ja Pepe menossa EM-kisoihin – tällainen peruste

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)