
Viime kaudella läpimurtonsa tehnyt keskikenttälupaus Gavi ei ole allekirjoittanut jatkosopimusta nykyisen seuransa Barcelonan kanssa. Seuran presidentti Joan Laporta avasi turhauttavaa tilannetta L’Esportiu-lehdelle.
– Jatkosopimustarjous on ollut jo pitkään hänen agenttinsa pöydällä. Tällä hetkellä voin kertoa heidän vertailevan saamiaan tarjouksia ja he sanovat jotain jossain kohtaa. Me (Barcelona) olemme ilmaisseet tahtommme ja ainakaan tässä kohtaa siihen ei ole vastattu myöntävästi, Laporta sanoi.
Laporta myönsi, että nuoren espanjalaisen agentin toiminta turhauttaa seurajohtoa. Hänen mukaansa Barcelonan jatkosopimustarjous kohentaisi selkeästi Gavin tienestejä nykyiseen verrattuna. Samalla Laporta kuitenkin muistutti, että seura tuntee rajansa, eikä halua tarjota edellisen presidentin, Josep Maria Bartomeun ajalta tuttuja jättiläistarjouksia.
– Me emme mene kaikkein korkeimmalle tasolle. En halua, että seura jatkaa samalla linjalla kuin edeltäjämme, jotka veivät Barcan raunioille, Laporta sanoi.
Gavilla riittää pohdittavaa tarjousten kanssa, sillä hänen perässään ovat tiettävästi ainakin Manchester Unitedin ja Liverpoolin tapaiset suurseurat. Päättyneellä kaudella 47 ottelua Barcelonan paidassa pelannut Gavi ehti nousta myös Espanjan maajoukkuemiehistöön.
Lue myös:
Liverpool saattaa kokea valtavan menetyksen kesällä – Sadio Mane suunnittelee lähtöä