
Carolina Hurricanes on tekemässä kovaa temppua NHL:n pudotuspeleissä ja yrittää nousta toivottomasta tilanteesta 3-3-tilanteeseen New York Rangersia vastaan.
Rangers ehti johtaa toisen kierroksen ottelusarjaa jo 3-0, mutta nyt sarja on jo tilanteessa 3-2.
Carolinasta voi tulla vasta historian viides joukkue, joka on noussut 0-3-tilanteesta tasoihin.
– Tiedän, että sitä on tapahtunut muutaman kerran ja tiedän, että (entinen joukkuetoveri) Justin Williams oli sellaisessa mukana (vuonna 2014 Los Angeles Kingsissä), Sebastian Aho sanoi NHL:n suomenkielisillä sivuilla.
– Meillä on ollut tapana ottaa vain päivä kerrallaan, ja samalla linjalla jatkamme. Keskitymme tekemään asiat niin kuin aikaisemminkin, Aho vakuutteli.
Aho on pelannut jo pitkään samassa ketjussa Jake Guentzelin ja Andrei Svetshnikovin kanssa.
– Kopista löytyy paljon loistavia pelaajia, joten ketjujen sekoittaminen ei ole iso juttu. On silti kivaa, että ketjumme on pysynyt pidempään kasassa. Itse teen kaiken mahdollisen, jotta joukkue voittaisi. Voin auttaa joukkuetta tekemällä maalin tai sitten vaikka takakarvaamalla, Aho sanoi.
Lue myös: Jääkiekon MM-kisoissa nähtiin karuja murskalukemia – NHL-miehet isossa roolissa