
Tampere on ottanut uuden Nokia-areenan myötä jälleen ykköspaikan suomalaisessa jääkiekossa. Tampereella on jotain, mitä missään muualla ei tällä hetkellä ole.
Tampereen tilanne on ainutkertainen ja kutkuttava. Sekä Tapparan että Ilveksen voi nyt katsoa kuuluvan mestarisuosikkien joukkoon.
– Aikaisemmin se on ollut vähän niin, että me olemme olleet siellä kärjessä ja Ilves on ollut se haastaja. Nyt me olemme kerrankin siinä tilanteessa, että molemmat ovat samalla viivalla. Mun mielestä se tuo tänne ihan uutta virettä ja mielenkiintoa koko kaupunkiin. Se on minullekin uusi asetelma, mikä oli viime ja tällä kaudella. Mikäs sen hienompaa, Tapparan päävalmentajaJussi TapolasanoiSport ContentilleLiiga-kauden avaustilaisuudessa Tampereella.
Tampereen kiekkohuuma näkyi myös kevään MM-kisoissa, kun Leijonat huuhtoivat kotijäällä kultaa.
– Katsoimme MM-kisat täällä ja Liigan pudotuspelit. Toivottavasti pääkaupunkiseutu pääsee taas jonain päivänä samanlaiseen tilanteeseen, Tapola toivoi.
– En ole ihan varma onko koko maailmassa tällaista tilannetta, että jääkiekossa olisi kaksi pääsarjajoukkuetta samassa sarjassa? Sveitsissä ei ole, Ruotsissa ei ole, Saksassa ei ole, NHL:ssä ei ole. No, New Yorkissa on, mutta ei se ihan sama asia ole. Jos ajatellaan ihan maailmanlaajuisesti, niin onhan tämä ihan mahtava tilanne. Jalkapallossa on Lontoon derbyjä ja täällä meillä nyt on ne. Ihan mahtava tilanne, Tapola jatkoi.
Paikallisottelut nostavat koko sarjan mielenkiintoa. Tapparan ja Ilveksen väännöt kiinnostavat Helsingissäkin.
– Kun on paikallisotteluita, niin muidenkin seurojen fanit kerääntyvät niitä katsomaan tv:n ääreen, vaikka eivät halliin tulisikaan. Niissä on aina se oma sähkönsä ja jännitteensä, Tapola muistutti.
Jokerit jäi ainakin tässä kohtaa rannalle, kun Liiga ilmoitti, että ainoa tie Liigaan käy Mestiksen kautta. Tapola ei halunnut suoranaisesti ottaa kantaa siihen, millainen sarjajärjestelmä Liigassa pitäisi tulevaisuudessa olla.
– Meidän pelaajatuotanto on todella hyvää ja meille tulee koko ajan huippupelaajia. Toivoisi, että mahdollisimman monelle pelaajalle löytyisi täältä Suomesta se ammattijääkiekon rooli. Se, mikä se sarjamuoto tulee sitten olemaan, niin siihen liittyy varmasti niin paljon taloutta ja kaikkea muuta, joten on vaikea ottaa siihen näin urheiluihmisenä kantaa. Toivon vain, että sellaiset sarjajärjestelmät saataisiin pystyyn, että mahdollisimman monelle olisi ammattijääkiekkoa tarjolla, Tapola totesi.
Teksti: Ville Hirvonen, Tampere