Tappara voitti keskiviikkona SM-liigan ensimmäisen finaalin, kun se kaatoi Tampereella TPS:n 2-1.

Tappara oli avausfinaalissa suurimman osan ajasta niskan päällä ja ansaitsi ensimmäisen kiinnityksensä.

– Totta kai voitto on aina se tärkein. Saatiin hienot ylivoimamaalit Levtchiltä ja Kuuselalta. Tiukka ja tasaväkinen kamppailu. Molemmat puolustivat hyvin. Toki meillä mun mielestä enemmän maalipaikkoja oli, varsinkin toisessa erässä. Kärsivällisiä oltiin, vaikka niistä ei saatu sisään. Sitä kautta tuli sitten palkinto. Kyllä Tepsikin vaarallinen oli ja Pärssisen ketjukin oli monen monta kertaa tilanteissa, mistä he olisivat voineet maalin tehdä, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola sanoi.

– Koko ajan pitää olla askeleen edellä. TPS on vaarallinen ja hyvä joukkue, hän jatkoi.

Tappara iski TPS:n ”superketjun” niskaan päällystakin. Juuso Pärssisen johtamaa ketjua vastaan pelasi koko ajan Patrik Virran johtama Tappara-vitja.

– Oli siellä varmaan muutama sellainen vaihto, mitä pojat vähän itsekin kirosivat, kun tulivat vaihtoon, mutta pääsääntöisesti hyvä suoritus ja nyt tietysti, kun mennään Turkuun, niin Tepsillä on peluutusetu ja sitten se homma tietysti muuttuu, Tapola muistutti ja jatkoi:

– Siinä on kolme huippunuorta, jotka meidän pitää saada jollain tavalla kuriin, olivat ne keinot sitten mitä tahansa.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös:Tapparan sankari hiljensi heti kriitikot – ”Ei mua ole hirveästi stressannut”

Lue myös:TPS:n Jussi Ahokas harmitteli: ”Tämä olisi ollut ryöstettävissä”

LUE MYÖS: Suomalaisjuoksijalla meni kaikki ”totaalisen perseelleen” – Alisa Vainio kommentoi yhdellä sanalla (UrheiluAreena.fi)