Mikko Manner oli koronakaranteenin takia pitkään sivussa Kärppien vastuuvalmentajan tehtävistä.
Manner palasi tänään tositoimiin ja Kärppien viiden ottelun voittoputki Liigassa napsahti poikki, kun KalPa haki Oulusta täyden potin niukalla 2-1 -voitolla. KalPa paineli samalla sarjassa Kärppien ohi kolmanneksi.
KalPa karautti ottelun avauserässä 0-2 -johtoon. Kärppien ainoaksi jäänyt maali syntyi toisessa erässä.
– Meiltä nousujohteinen peli. Selkeästi joukkue on mennyt eteenpäin, Manner viittasi ottelun lehdistötilaisuudessa viime viikkojen vahvoihin esityksiin.
Kärppien putki katkesi siis kuin kohtalon ivasta Mannerin palattua penkin päähän.
– Tottakai syö miestä henkkohtaisesti rotan lailla. Syyttää itseään hyvin vahvasti, kun tuut tähän ja joukkue häviää. Kyllähän siinä vähän sellainen marttyyrin leima on otsassa, Manner muotoili.
Kärpät ei toki hävinnyt huonolle joukkueelle. KalPa on juuri nyt todella kovassa iskussa.
– Tasapainoinen esitys. Ihan ensimmäisistä minuuteista sinne viimeiseen, valmentaja Tommi Miettinen kehui omiaan.































