Jääkiekon SM-liiga Oy on nimittänyt uudeksi viestintäjohtajakseen Tuomas Nyholmin kesäkuun alusta alkaen. Jääkiekkomaailmassa toimittajana, kirjailijana ja juontajana tunnettu Nyholm, 45, on innoissaan uudesta tehtävästään Suomen suurimman urheilulajin ja seuratuimman urheilusarjan parissa.

– Joskus sitä ihminen onnistuu yllättämään itsensäkin, ja tämä kieltämättä oli yksi niistä hetkistä elämässä, Nyholm sanoo ja hymyilee.

– Kun asia nousi esiin ja ryhdyin sitä oikein kunnolla miettimään, kiinnostus kasvoi päivä päivältä. Lopulta en voinut enkä halunnut sanoa ei. Päätös lähteä MTV:ltä oli vaikea, koska viihdyin Telialla ja Maikkarilla todella hyvin. Mutta onneksi myös MTV:llä nähtiin siirron potentiaali suhteessa Liigan ja päämediakumppanin yhteistyön syventämiseen, joten kaikki sujui hyvässä yhteisymmärryksessä.

Millaisin odotuksin lähdet uuteen pestiin?

– Näen valtavasti mahdollisuuksia sekä Liigassa että suomalaisessa jääkiekkoilussa laajemminkin. Edessä on paljon töitä, mutta olosuhteet ovat lupaavat. Odotan myös tiivistä yhteistyötä seurojen kanssa: uskon, että pystymme yhdessä saamaan paljon asioita aikaan. Oma roolini varmasti vaihtelee seurojen tarpeista ja tilanteista riippuen, mutta teen kaikissa olosuhteissa parhaani ollakseni seuroille mahdollisimman hyödyllinen hahmo.

Liigan uusi toimitusjohtaja Kati Kivimäki on innoissaan Nyholmin tulosta jokapäiväiseen tekemiseen viestinnän ja markkinoinnin parissa.

– Olen erittäin tyytyväinen, että saimme Tuomaksen kaltaisen kokeneen tekijän joukkoomme. Hän tuntee sekä mediakentän että Liigan tarkasti työskenneltyään yli 20 vuotta lajin parissa, joten perspektiiviä riittää. Saamme Tuomaksen mukana toimistolle vahvan kokonaisuuden, joka on yhdistelmä sekä uutta energiaa että viileän analyyttistä ammattitaitoa, Kivimäki sanoo.

Huippu-urheilun ja urheiluviihteen kehittämistä yhteistyöllä

Kahden viime kauden haasteet koko tapahtuma-alalla ovat rokottaneet myös jääkiekkomaailmaa. Kulunut huima kiekkokevät on kuitenkin tarjonnut menestyksen hetkiä Suomi-kiekon kaikilla tasoilla.

Mikä tapahtuma jäi tältä kaudelta erityisesti mieleesi?

– Haluan nostaa esiin nimenomaan koko kevään, Liigan runkosarjan loppuhuipennuksesta viimeiseen finaaliin saakka. Saimme todistaa kokonaisuudessaan fantastista urheilunäytelmää – ja havaintojeni mukaan myös yleisö piti näkemästään. Liiga on niin hämmästyttävän tasainen ja laadukas sarja, että urheilullisia nostoja voisin tehdä vaikka kuinka paljon. Uskon todella vakaasti, että olemme lupaavalla tiellä ja että Liigalla on edessään paljon hyvää, Nyholm sanoo.

Liiga-kausi oli ennenkokemattoman nousujohteinen. Tampereelle avautunut uusi areena sai kiekkokansan upeasti liikkeelle, ja vanhat yleisöennätykset menivät murskaksi.

Miten haluat hyödyntää Liigan pudotuspelien ja maajoukkuemenestyksen tuoman nosteen Liigan parissa?

– Mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti – kaikkien oleellisten tahojen kanssa yhteistyössä toimien. Liiga on monessa mielessä suomalaisen jääkiekkoilun moottori ja sydän; kyse on sekä huippu-urheilusta että urheiluviihteestä. Molemmissa tapauksissa viesti kumpuaa kaukalosta: pelistä, pelaajista ja tarinoista heidän ympärillään. Liiga-joukkueiden muodostama ketju ympäri Suomen on voimavara, johon voimme varmasti kiinnittyä vielä aiempaakin vahvemmin ja tuoda ne varsinaiset sankarit eli juuri pelaajat yhä selkeämmin eturiviin.

– Lisäksi haluan korostaa Liigan kilpailullisuutta ja laatua: kyseessä on todella vaativa sarja, joka erottuu monista muista liigoista suomalaisella omaleimaisuudellaan. Tämän ovat viime vuosina nostaneet esiin yhä useammat ulkomailta Suomeen palanneet pelaajat. Kokonaisuus on kiinnostava, ja sillä on selkeät, kansainvälisestikin tunnistettavat ominaispiirteensä.

Avoimuutta ja strategian kirkastamista

Viestintäjohtajan tehtäviin kuuluu suunnitella ja toteuttaa Liigan viestintästrategiaa yhdessä toimitusjohtajan, Liigan toimiston ja seurojen kanssa.

Mihin osa-alueeseen haluat erityisesti panostaa jatkossa?

– Ensin luodaan viestinnän uusi strategia ja valitaan mekanismit sen toteuttamiseksi – koskien siis nimenomaan Liigan pääkonttorin toteuttamaa viestintää. Se jaetaan jatkossa lähtökohtaisesti useisiin eri linjoihin – kuten esimerkiksi kilpailutoimi, kurinpito ja tuomaritoiminta – joista jokaisella on oma keinovalikoimansa. Ja sosiaalisen median ulottuvuudet totta kai kulkevat kaikessa aina vahvasti mukana. Pääsuuntia on loogisesti kaksi: sisäinen ja ulkoinen viestintä. Molemmissa on uskoakseni runsaasti potentiaalia löytää uusia väyliä kommunikoida yhä paremmin.

– Keskeisiä arvoja kaikessa viestinnässä ovat ehdottomasti avoimuus ja rehellisyys. Uskon selkeyteen, aktiivisuuteen, hyvin laadittuihin suunnitelmiin ja järjestelmällisyyteen. Uskon myös ketteryyteen, kekseliäisyyteen ja rohkeuteen, joten kun kaikki elementit lyödään yhteen, luvassa on oletettavasti varsin monipuolista toimintaa.

– Seurojen ja seurakohtaisen viestinnän kannalta pyrin olemaan mahdollisimman kuunteleva ja koko Liiga-perheen käytössä. Mitä ikinä tarpeita esiintyykään, teen parhaani auttaakseni. Pyrin olemaan avoin, rakentava ja helposti lähestyttävä linkkimies pääkonttorilla kaikessa viestintään ja markkinointiin liittyvässä.

Ruutu- ja radioäänenä hiljaiseloa ainakin hetkeksi

Tuomas Nyholm on toiminut aikaisemmin jääkiekkotoimittajana, esihenkilönä ja useassa muussakin roolissa Ilta-Sanomissa. Vuoden jääkiekkotoimittajan Jouko Autero -palkinnon hän sai vuonna 2019 Telialla. Liigan tv-tuotantotiimiin hän on kuulunut usean kauden ajan.

Nyholm tunnetaan myös kirjallisesta tuotannostaan etenkin elämäkerturina. Edellä mainittujen lisäksi Nyholm on kunnostautunut myös palkittuna radioäänenä.

Kuullaanko sinua vielä jatkossa näkö- tai kuuloradion välityksellä?

– Kaikki on aina mahdollista. Juuri nyt keskittyminen on tietysti täysin Liigan asioissa, joten jos olen esillä jossakin, sen täytyy palvella Liigaa. Mutta mistäpä sen tietää, miten massiivinen ääni- tai kuvatuotantoimperiumi omiin kanaviimme tulevaisuudessa vielä rakentuu. Voinemme kuitenkin tässä vaiheessa jo varovaisesti ennakoida, että Liigan keskustoimiston viestintä- ja sisällöntuotanto tulee lähitulevaisuudessa lisääntymään ja muuttamaan muotoaan.

Lähde: Liiga. Kuva: Mikko Pylkkö

Lue myös:TPS hankki NHL-kokemusta omaavan hyökkääjän – ”Kaikki avut olla suuressa roolissa”

Lue myös:Liiga-seura kotiutti Mestis-mestarin: ”Oli joukkueen kärkisentteri

LUE MYÖS: Emma Tainiolta raju avautuminen: ”Paskimmillaan maailman v*ttumaisin” (UrheiluAreena.fi)