Mikkelin Jukurit on ollut suorastaan surkea jo pidemmän tovin SM-liigassa. Keskiviikkona sen tappioputki venyi jo 10 ottelun mittaiseksi.

TPS oli Jukureita parempi Turussa maalein 3-0. Samalla Jukurit valahti koko SM-liigan jumboksi.

Jukureiden päävalmentajalta Marko Kauppiselta kysyttiin keskiviikon lehdistötilaisuudessa summausta TPS-ottelusta, mutta Kauppinen ei ollut oikein juttutuulella.

– Nolla tehtyä maalia, vaikea voittaa, Kauppinen tyytyi tokaisemaan.

Lehdistötilaisuuden juontaja halusi kuitenkin tietää vähän enemmän, eikä tyytynyt Kauppisen koruttomaan lauseeseen.

– Maalinteko tuottaa aika tavalla vaikeuksia tällä hetkellä. Tietysti ei olla niitä hirveästi viime aikoina juhlittu ja pelaajilla on tietynlainen tuska siihen. Tänään iso osa joukkueesta oli mukana ja me tarvitaan jokaista tämän putken kääntämiseksi. Tänään pelissä oli paljon hyvää, mutta myös lapsuksia ja nolla tehtyä maalia. TPS:lle voitto ja onnittelut siitä heille, Kauppinen esitti pidemmän versionsa yhteenvedosta.

LUE MYÖS: Nooralotta Nezirin suusta hurjaa tekstiä EM-kisojen jälkeen (UrheiluAreena.fi)