Jääkiekon hallitseva Suomen mestari Lukko tiedottaa tehneensä 1+0 -mallia olevan jatkosopimuksen slovakialaishyökkääjä Pavol Skalickyn, 25, kanssa. Skalicky tehtaili pudotuspelien 11 ottelussa tehot 4+4.
– Pidän tässä seurassa ja sen ympärillä toimivista ihmisistä sekä työskentelytavoista Lukossa, joten minun ei tarvinnut miettiä kahdesti jatkosopimuksen allekirjoitusta, Skalicky kertoo Lukon tiedotteessa.
– Itse en ole paras ihminen sanomaan, mutta koen menneeni eteenpäin tietyissä osa-alueissa jääkiekkoilijana. Olen kasvanut myös ihmisenä täällä ollessani, Skalicky jatkaa.
Sen sijaan urheilujohtaja Kalle Sahlstedt pystyy sanomaan, että eteenpäin on menty. Ja siinä samalla Skalicky on tehnyt ison vaikutuksen seurajohtoon.
– Skaldo on oikea härkä. Niin upea pelaaja niin hyökkäys- kuin puolustussunnassa. Hänellä on superkova työmoraali ja kehityskäyrä näyttää suoraan ylöspäin. Harvalla pelaajalla on vuoden aikana luisteluvoima mennyt näin paljon eteenpäin, Sahlstedt kommentoi.
Skalicky ei kauaa ehtinyt juhlimaan Lukon mestaruutta, sillä lento kohti Slovakian maajoukkueen MM-kisaleiritystä lähti heti torstaina, kaksi päivää voitokkaan TPS-finaalin jälkeen. Kultamitali lämmittää silti kovasti hyökkääjän mieltä.
Hallitsevana mestarina uuteen kauteen lähteminen on aina haastavampaa, mutta hän uskoo, että Lukko on sarjan kärkikahinoissa ensi kautenakin.
– Pitkän kauden päättäminen mestaruusjuhliin oli uskomaton tunne. Me teimme sen, Skalicky sanoo.
– Ensi kausi tulee olemaan hyvin erilainen ja meidän tuleekin levätä ja treenata hyvin kesän aikana.
Lähde: Lukko































