Oliver Suni, 19,on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen jääkiekon Liiga-seura Lukon kanssa.
– Sunissa on kokoa ja näköä. Hän on pelannut tehokkaita juniorivuosia, hän haistaa hyvin maalipaikat ja on korkean potentiaalin omaava pelaaja.Terävät ensimmäiset piirrot luistimilla, hyvä laukaus, oikein mielenkiintoinenn seurattava koko raumalaiselle kiekkoyhteisölle, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt luonnehtii.
Suni ehtikin mainittuun 13 U20 SM-sarjan otteluun tekemään tehot 9+5. 19-vuotias nuorukainen merkittiin kahteen Liigapeliinkin 13. hyökkääjäksi, mutta niissä ei peliminuutteja tullut. Loukkaantuminen pilasi nuoren miehen kauden.
– Viime kaudella pääsin jo vähän haistelemaan Liigapelaajan arkea. Yksi tavoitteista on, että pysyisin ehjänä, sillä on ollut pari rikkonaista kautta takana. Mahdollisimman paljon kun vaan pääsisi pelaamaan: sitä tässä on ikävä, siksi tätä homma tehdään. Kesän aikana aion tasapuolisesti kehittää kaikkia ominaisuuksia, mitä vaan suinkin pystyn, Suni kommentoi.
– Kokemuksena jo viime kausi oli tosi hyvä. Pääsin tutustumaan seuraan ja yhteisöönTämä on hieno kaupunki ja hommat tehdään seurassa todella hyvin ja sitä menestyskin on seurannut. Vähän vajaaksi toki jäi oma kausi, mutta tykkään olla täällä. Oli lopulta aika helppo päätös jatkaa täällä.
Lähde: Lukon verkkosivut































