
Leijonien tähtihyökkääjä Mikael Granlund on asetettu pelikieltoon tiistain Sveitsi-ottelun tapahtumien johdosta.
Keskiviikkona tiedotettiin, että MM-kisojen kurinpito on tuominnut Granlundin yhden ottelun mittaiseen pelikieltoon.
Tämä tarkoittaa sitä, ettei Granlund pelaa torstain puolivälieräottelussa Ruotsia vastaan.
Granlund löi tiistain Sveitsi-ottelussa Andrea Glauseria poikittaisella mailalla kaulun seudulle ja sai tilanteesta ulosajon.
Granlundin pelikielto pakottaa Jukka Jalosen tekemään muutoksia ”kuolemanpeliin”. Ahti Oksanen ja Valtteri Puustinen olivat kokoonpanon ulkopuolella Sveitsi-ottelusta ja ainakin yksi heistä tekee nyt paluun kokoonpanoon.
Granlundin poissaolo on paha isku Leijonille. Hyvän NHL-kauden pelannut Granlund on Suomen ainoa todellinen tähtipelaaja. Näissä kisoissa hän on jäänyt kuitenkin aivan liian yksin.