Liigassa pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt JYP on päivittänyt ensi kauden sopimustilannettaan.
JYP on päättänyt käyttää Braden Christofferin sekä Samuel Valkeejärven sopimuksissa olleet optiot. Kaksikko jatkaa hurrikaanipaidassa ensi kauden kattavilla sopimuksilla.
Christoffer, 27, saapui Jyväskylään viime kaudeksi ja nakutti 33 tehopistettä 57 otteluun ollen JYPin kolmanneksi paras pistemies.
Yhdet aikakaudet tulevat puolestaan päätökseen, kun vahvoiksi jyppiläisiksi profiloituneet Anttoni Honka, Jerry Turkulainen, Aleksi Salonen sekä Mikko Salmio jättävät seuran.
Turkulainen, Salonen sekä Salmio ovat kantaneet hurrikaaninuttua yhteensä kuudella kaudella, kun taas
Hongalla on takana viisi kautta JYPissä. Kaikki ovat edustaneet JYPiä pitkään myös junioritasolla.
– “Honksi” ja Jerry kuuluivat joukkueen kiistattomiin johtohahmoihin. Molemmat pelaajat ovat vielä nuoria, joten toivomme, että heidän ja JYPin yhteinen tarina saa vielä myöhemmin jatkoa, JYPin urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen toteaa seuransa sivuilla.
JYPillä oli ensi kautta koskevat optiot Christofferin ja Valkeejärven lisäksi myös Adam Brodeckin, Joni Airon sekä Jere-Matias Alasen sopimuksissa. Näitä optioita ei kuitenkaan lunastettu.
Lähde: JYP
Lue myös:IL: JYP tekee kovan kaappauksen Tapparasta
































