Jääkiekon Liiga-seura HIFK lähtee keskiviikon otteluun Sportia vastaan ilman Anton Lundellia. Seura vahvistaa, että pelaajalla on ollut koronavirustartunta.
– Anton Lundell on sivussa kokoonpanosta koronavirustartunnan takia. Lundellin oireet ovat olleet lievät, mutta hän on vielä toistaiseksi sivussa joukkueen toiminnasta, kertoo HIFK.
Lundell oli Leijonien mukana Ruotsin EHT-turnauksessa 11.–14. helmikuuta. Tuolloin yhdellä maajoukkueeseen kuuluvalla henkilöllä todettiin koronavirus. Paluun jälkeen tili vielä ilmi neljä uutta tartuntaa. Kaikki mukana olleet asetettiin koronakaranteeniin kotimaassa.
Koronavirustartunnan myös matkalla saanut Peter Tiivola on toipunut Lundellia nopeammin. Hän palaa tänään Ässien kokoonpanoon.
HIFK:n riveistä puuttuu myös puolustaja Johan Motin. Ruotsalainen kärsii viiden ottelun mittaista pelikieltoaan.
































