Helsingin IFK aloittaa sunnuntaina SM-liigan puolivälieräsarjan Turun Palloseuraa vastaan Turussa. HIFK:n ykkösmaalivahtina pudotuspeleihin lähtee Niilo Halonen, 23.

Halonen pelasi ajoittain jo runkosarjassa HIFK:n ykkösveskarina, mutta kanadalaisen Michael Garteigin loukkaantuminen sinetöi nuoren maalivahdin aseman helsinkiläisten ykkösveskarina pudotuspeleihin. Halosen kaudesta tuli rikkonainen, mutta se tarjosi myös uran ensimmäisen maajoukkuekutsun, joka kertoi onnistumisesta. Pudotuspeleissä Halonen ei ole vielä SM-liigatasolla koskaan pelannut.

– Jonkun verran tuli pelejä ja yksi EHT-komennus siellä. Jonkun verran altistumista ja koronaa ja sitä kautta kaudesta tuli varsin rikkonainen, Halonen sanoiSport Contentille.

Halosella kävi tosiaan huono tuuri koronan suhteen. Ensin hän sai itse ihan tavallisen flunssan, sen jälkeen hänen tyttöystävänsä sai koronan ja sen jälkeen Halonen sairastui koronaan myös itse. Nyt nuori maalivahti on kuitenkin täysin terve ja valmis kohtaamaan TPS:n.

– Niillä on taidokkaat hyökkääjät. Juonikkuutta löytyy, mutta sitten löytyy myös suoraviivaisuutta. Kova joukkue sieltä on tulossa vastaan ja tämä on hyvä haaste meille. Se on joukkue siinä missä muutkin. Maaleja ne haluaa tehdä ja mä yritän vain estää sen, Halonen sanoi TPS:stä.

Halonen on nyt yksin vastuussa HIFK:n maalilla. HIFK:n maalivahtipaletista löytyvät myös vuonna 2005 syntynyt Emil Vinni ja lähtökohtaisesti Kiekko-Espoossa torjuva Roope Taponen. Halosen varaan on laskettu kuitenkin kaikki. Se ei nuorta maalivahtia pelota.

– Hienoa päästä pelaamaan kovia pelejä. Tämä on jääkiekkoilijan parasta aikaa tämä kevät. Nyt on mun vuoro näyttää osaamiseni tässä kevään kynnyksellä.

HIFK:n ykkösmaalivahdin tontti on yksi kovimmista valtakunnassa. HIFK:n maalilla on nähty koviakin epäonnistumisia, kun paineet ovat musertaneet. Kuuluisin esimerkki tästä on NHL-vahti Tomas Vokoun, joka suli täysin Lukko-puolivälieräsarjassa keväällä 2005. Halonen myöntää, että paineita on, mutta yrittää kääntää ne positiiviseksi asiaksi.

– Kuten olen aikaisemminkin sanonut, niin jos ei olisi minkäänlaisia paineita, niin sitten olisi aika huonot lähtökohdat. Aina pitää olla jonkin verran paineita ja mä nautin siitä tällä hetkellä. Ilolla lähden kantamaan vastuuta pleijareissa, Halonen kuittasi.

Halosta on ajettu IFK:n vastuuseen rauhassa ja maltilla. Hän on saanut kasvaa rauhassa vastuuseen.

– Oma arkeni on ollut hyvää IFK:ssa. Siellä on ne pohjat rakennettu ja nyt sitten lähdetään vain nauttimaan. Turha tässä on mihinkään kipsiin mennä. Samaa lätkää se vain on, mutta nyt vain voitoilla on enää merkitystä.

HIFK:n maalivahtien tilastot herättivät kummastusta runkosarjan aikana. Torjuntaprosentit jäivät molemmilla pelaavilla veskareilla varsin alhaisiksi, mutta kaikesta huolimatta Halosen voittoprosentti oli koko SM-liigan kovin.

– Se on monen sattuman summa, mutta me olemme näyttäneet joukkueena, että me pystytään pelaamaan voittavaa lätkää, niin miksi me ei pystyttäisi nyt pleijareissakin pelaamaan sitä?

Mestiksen kautta Liigaan

Halonen pelasi ensi kertaa HIFK:n maalilla jo kaudella 2016-2017. Silloin hän pelasi tosin vain kaksi ottelua. Sen jälkeen Halosta on ajettu sisään SM-liigavahdiksi maltilla ja hän pelasi välillä Mestistäkin Jokipoikien ja SaPKon maalilla.

– Siinä on nähty aikaa ja vaivaa, niin minulta kuin organisaatioltakin. Ei ole hirveästi kiirehditty, vaan on menty steppi kerrallaan. Nyt sitten ollaan tässä kantamassa vastuuta, Halonen sanoi omasta urakehityksestään.

Halosen kehityksen takana on valtakunnan parhaimpiin maalivahtivalmentajiin lukeutuva Jan Lundell. Entinen IFK-maalivahti on kehittänyt muun muassa Ville Hussosta ja Kevin Lankisesta NHL-tason kassareita.

– Kyllä Jannella on erittäin kova työmoraali. Hän on ihan huippu työssään ja väitän, että hän on Liigan ihan eliittiä tuossa omassa työssään. Se intohimo, mikä hänellä on kehittää omia veskareita, niin siitä on ihan hyvää jälkeä jopa tuolla Pohjois-Amerikan puolella. Ihan korvaamaton äijä meille IFK:n maalivahdeille, Halonen kehui luotsiaan.

Halonen on kuin itse rauhallisuus. Kenties Lundellin viilipyttymäisyydestä hänkin on saanut osansa. Halonen sanoo kuuluvansa siihen maalivahtien kategoriaan, joka ei liikaa opiskele vastustajaa etukäteen. Hän ei halua liikaa olettaa mitään.

– Olen ehkä enemmänkin sellainen, että liian kaavamaisesti ei mennä. Jotain tipsejä sieltä on välillä hyvä ottaa, mutta jos liikaa alkaa tuijotella jotain laukaustilastoja, mistä joku on ampunut, niin sitten se ehkä sotkee vain omaa peliä. Ei sen suurempaa stressiä ole siitä, Halonen kuittasi.

Teksti: Ville Hirvonen, HelsinkiKuva: Juuso Pellava.

LUE MYÖS: Saga Andersson avautui naisten seiväsfinaalin tapahtumista (UrheiluAreena.fi)