Liigassa pelaava JYP on julkaissut vappupäivänä tukun pelaajauutisia. Niistä merkittävin on puolustaja Tobias Winbergin siirtyminen jyväskyläläisseuraan.

JYP on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Winbergin kanssa. Winberg kävi viime kaudella JYPissä lainalla pelaten kahdeksan ottelua. 23-vuotiaalla HIFK-kasvatilla on vyöllään 113 Liiga-ottelua, joissa on syntynyt 18 tehopistettä.

Winberg on innoissaan paluusta Jyväskylään.

– Oli helppo päätös tulla takaisin, kun jäi hyvä fiilis Jyväskylästä ja JYPistä. Aiempi kokemus oli iso syy, miksi tulin takaisin, Winberg kertoo seuran verkkosivuilla.

Urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen näkee, että viime kauden lainavisiitti oli hyödyksi niin pelaajalle itselleen kuin myös joukkueelle, ja häneltä voidaan odottaa vielä parempia otteita.

– Odotamme Tobiaksesta monipuolista puolustajaa, joka tuo alakertaamme kamppailupelaamista ja luistelua. Hän on äärimmäisen hyvässä kunnossa oleva potentiaalinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan hyviä minuutteja vastuullisessa roolissa.

JYP on myös tehnyt kolmen oman junioripelaajansa kanssa vuoteen 2025 kestävät sopimukset. Jere Lassila, Niko Minkkinen ja Riku Tohila tulevat taistelemaan Liigan peliajasta.

Lähde: JYP

Lue myös:Ruotsi nollasi – Leijonien voittoputki poikki

Lue myös:Jokerit lopetti – Kiina haali sieltä suomalaisia töihin

https://twitter.com/JYPJyvaskyla/status/1520707321621626881

LUE MYÖS: Suomalaisjuoksijalla meni kaikki ”totaalisen perseelleen” – Alisa Vainio kommentoi yhdellä sanalla (UrheiluAreena.fi)