Lappeenrannan Urheilu-Miehien seiväshyppääjä Matti Mononen ylitti Helsingin EM-kilpailuiden A-tulosrajan 555 senttiä Lappeenrannassa järjestetyissä kilpailuissa.Mononen on toinen suomalainen, joka tänä keväänä on ylittänyt EM-rajan. Jo aiemmin 555 ylittänyt Someron Esan Eemeli Salomäki sijoittui nyt Lappeenrannassa toiseksi tuloksella 545.
Salomäki jätti väliin Monosen toisella yrityksellään ylittämän korkeuden 555. Tämän jälkeen Salomäki yritti vielä uutta ennätystään 561 ja Mononen Lontoon olympiakisojen A-rajaa 572. Nämä yritykset eivät kuitenkaan onnistuneet.
28-vuotias Mononen hyppäsi parhaan tuloksensa kuuteen vuoteen. Vuonna 2006 hän sijoittui Göteborgin EM-kilpailuissa neljänneksi, mutta on tämän jälkeen toistuvasti kärsinyt erilaisista loukkaantumisista ja sairauksista.
Monosen urakehityksen katkaisi ensi kerran vaikea auto-onnettomuus, vuonna 2009 hänen olkapäähänsä tuli vaikea repeytymä, vuonna 2010 hän tippui seiväskuoppaan loukaten kylkensä ja koko viime kesän hän sairasti mykoplasmaa.
Fyysisiltä ominaisuuksiltaan Mononen on pitkään ollut maailman parhaiden tasolla. Terveydentilan mahdollistettua lajiharjoitusten lisäämisen myös tekniikka on parantunut. Kotikisat olympiastadionilla siintävät jo mielessä.
































