palkki

Masennuksesta kärsineeltä tennistähdeltä yllättävä aluevaltaus

5.10.2022 - 9:25:00

uutiskuva

Vaikka neljä kertaa urallaan Grand Slam -voittoa juhlineen Naomi Osakan otteet tenniskentillä ovat viime aikoina jättäneet toivomisen varaa, kulkee hänellä hyvin kentän ulkopuolella. Yrittäjämielisyydestään tutuksi tullut japanilainen kertoi julkaisevansa lastenkirjan.

Osaka kertoi asiasta omalla Instagram-tilillään. The Way Champs Play -niminen lastenkirja julkaistaan joulukuun 6. päivä.

Osaka ei ole ensimmäinen huippu-urheilija, joka tekee saman tempun. Hiljattain saman aluevaltauksen ovat tehneet myös Serena Williams ja NBA-tähti Stephen Curry.

- Toivon, että tämä kirja inspiroi lapsia jahtaamaan unelmiaan ja rohkaisee heitä uskomaan, että he voivat onnistua siinä, mitä ikinä he mielivätkin, Osaka kirjoitti päivityksessään.

Kirjan kustantaa Osakan oma yritys. Se ei ole ainoa Osakan kentän ulkopuolinen hanke, vaan hänellä on liiketoimia niin urheilubisneksessä kuin kosmetiikka-alallakin. Niiden ansiosta Osaka oli Forbesin mukaan maailman parhaiten tienannut naisurheilija vuonna 2021.

Edellisen kerran Osaka juhli Grand Slam -voittoa Australian avoimissa vuonna 2021. Sen jälkeen hänellä on ollut hankaluuksia ja hän on kertonut avoimesti myös kamppailustaan masennuksen kanssa.

Tämän vuoden keväällä hän ylsi finaaliin Miami Open -turnauksessa. Siinä hän kuitenkin taipui maailman ykköspelaaja Iga Swiatekille. Tällä hetkellä Osaka on WTA-rankingissa sijalla 44.

Lue myös:

ATP-turnauksessa jättimäinen yllätys! Maailman ykkönen hävisi

Lue myös:

Maailman ykköspelaajalta kovaa kritiikkiä tennispäättäjille - "Tilanne ei ole turvallinen"


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 


uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva