Yhdysvaltalainen sosiaalisen median tähtiJiDionon nostattanut raivoa koripallopiireissä hölmöillä tempuillaan WNBA-peleissä. Nyt miehen kohtalo on tyly.

Yhdysvaltalainen sosiaalisen median tähtiJiDion, oikealta nimeltäänJidon Adams, on tullut kuuluisaksi YouTubeen tekemillään pilailuvideoilla. Nyt mies on tehnyt kaksi erillistä tempausta kahdessa eri koripallon WNBA-pelissä ja saanut koripallopiirit raivoihinsa.

Ensin mies tempaisi Minnesota Lynxin ja Dallas Wingsin välisessä ottelussa. Pelin aikana pallo lensi sivurajan yli kohti paikkaa, jossa JiDion istui. Mies nappasi pallon kiinni sen ylitettyä sivurajan ja otettuaan sen haltuun heitti sen kohti toisessa päädyssä ollutta koria. Heitto meni ohi.

Pian heiton jälkeen järjestyksenvalvojat saapuivat JiDionin luokse ja saattoivat hänet ulos. JiDionille sanottiin myös, että hänestä saatetaan tehdä myös rikosilmoitus. Miehellä oli mukanaan myös yöpuku, tyyny ja peitto toisenlaisen pilan tekemiseksi.

Nukkuminen toi porttikiellon

Toisella kerralla JiDion oli Los Angeles Sparksin ja Lynxin välisessä ottelussa. Tälläkin kertaa JiDionilla oli mukana yöpukunsa, tyynynsä ja peittonsa. Hän istui myös jälleen kentänlaitapenkeillä.

JiDion asettui makaamaan penkkien päälle tyyny päänsä alla ja peitto päällänsä. Kun järjestyksenvalvojat tulivat häätämään miestä areenalta, JiDion valitti kovaan ääneen, että yrittää nukkua ja tuli WNBA-peliin nukkumaan, koska hänen lääkärinsä suositteli sitä.

JiDion saatettiin jälleen ulos hänen protestoidessaan kohteluaan. Myöhemmin WNBA ja NBA tiedottivat, että miehelle oltiin annettu porttikielto kaikkiin sarjojen peleihin.

Lue myös:Korisliigan Vilpas hankki yhdysvaltalaisen takamiehen

https://twitter.com/DailyLoud/status/1682111007005573121

LUE MYÖS: UC:ssa täyslaidallinen Krista Pärmäkosken käytöksestä – ”Kiukutteleva teini” (UrheiluAreena.fi)