Valioliigan kärjessä tasapistein Tottenhamin kanssa oleva Arsenal teki kesän siirtoikkunassa isoja hankintoja. Manageri Mikel Arteta haluaa kuitenkin siirtoasiantuntija Fabrizio Romanon mukaan lisää mahdollisesti jo vuodenvaihteen jälkeen.
Romano kertoo, että Arteta on iskenyt silmänsä Aston Villan brasilialaiseen keskikenttäpelaajaan Douglas Luiziin, 25.
Arsenal tavoitteli Luizia riveihinsä jo kesällä 2022. Villa torjui kuitenkin Tykkimiesten kolme tarjousta ja Luiz veti nimensä neljän vuoden mittaiseen jatkosopimukseen.
Luiz siirtyi Manchester Citystä vuonna 2019 Aston Villaan noin 17 miljoonalla eurolla.
Luizin hinta on noussut niistä ajoista kohisten ja Villan uskotaan olevan valmis hieromaan kauppoja, kunhan riittävän iso tarjous isketään pöytään.
Sen tarjouksen tulee olla tiettävästi vähintään 55 miljoonaa euroa.
Luiz on viimeistellyt kolme maalia tällä kaudella Valioliigassa pelaamissaan kahdeksassa ottelussa.
Lue myös:Bayern München virittelee melkoista yllätysvetoa siirtomarkkinoilla
































