
Manchester United vaihtaa manageria kauden jälkeen. Seuran uudeksi manageriksi tulee Erik ten Hag.
Ten Hag siirtyy ManU:n peräsimeen Ajaxista. Hän valmensi seuran tällä kaudella Hollannin mestariksi.
ManU:n ja ten Hagin neuvotteluista alkoi liikkua huhuja talven mittaan. Hän on nyt avannut, milloin hän teki päätöksensä.
– Ei siitä hirveän pitkä aika ole. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun keskustelut ManU:n kanssa alkoivat eli maaliskuun lopulla, ten Hag sanoiVoetbal Internationalille.
– Nuo keskustelut olivat hyviä ja ajattelin: tämän haasteen minä haluan ottaa vastaan, ten Hag jatkoi.
Sen jälkeen ei ollut enää tietä ulos.
– Sitten se alkoi tulla voimakkaammin päähäni ja päätin, että on aika lähteä Ajaxista, hän jatkoi.
Työnsarkaa uudella managerilla riittää. ManU on ollut tällä kaudella surkea.
Teksti: Ville Hirvonen
Lue myös:Barcelona-tähti on matkalla Manchester Unitediin – Erik ten Hag lukeutuu ihailijoihin