Helsingin Jokereiden lohduttoman synkkää tilanne on puitu Ilta-Sanomien jääkiekkotoimittajien Sami Hoffrenin ja Ville Tourun tuoreessa THF-podcastissa.
Jokerit on viiden ensimmäisen ottelun jälkeen edelleen ilman voittoa SM-liigassa.
Paine päävalmentaja Tomek Valtosta kohtaan on koko ajan vain kasvanut, mutta Valtonen saanut silti jatkaa edelleen pääkäskijän paikalla.
THF:ssä nostettiin kuitenkin esiin se, ettei Jokereilla ole oikein edes vaihtoehtoja.
– Luulen, että tuon 0–6-pelin jälkeen Jokerit olisi jo vaihtanut valmentajaa, jos heillä olisi joku, kehen vaihtaa, Touru sanoo.
– Sen takia Tomekilla pitää nyt vain mennä pelistä toiseen, koska ei ole ketään, ketä tilalle laittaisi. Joudutaan vain toivomaan, että tämä tästä jotenkin kääntyisi, hän jatkaa.
Se on totta, ettei ainakaan kotimaisia vaihtoehtoja ole jonoksi asti. Ulkomailta uusi valmentaja voisi löytyä, mutta se olisi aina enemmän tai vähemmän arpapeliä.
Jokerit yrittää kääntää kurssinsa tiistaina. Joukkue kohtaa tänään Pelicansin Veikkaus-areenalla. Ottelu on juuri alkanut.

































