Jääkiekon SM-liigaseura JYP vahvisti odotetun uutisen keskiviikon tiedotustilaisuudessaan. Jukka Rautakorpi on seuran uusi päävalmentaja.

Rautakorpi ottaa JYPissä päävastuun ja avukseen hän pestasi entinen NHL-pelaajan ja Stanley Cup-voittaja Ville Niemisen.

Rautakorpi palaa SM-liigavalmentajaksi kahden kauden tauon jälkeen. Edelliset kaksi kautta hän työskenteli Tampereen Tapparan urheilujohtajana.

Rautakorpi on kokenut valmentaja. Hän aloitti uransa SM-liigassa jo 1990-luvulla ja hommat alkoivat juurikin Jyväskylästä. Rautakorpi toimi JYP HT:n apuvalmentajana kaudella 1994-1995 ennen siirtymistään Tapparan päävalmentajaksi.

Ville Nieminen pelasi pitkän pelaajauran, jonka kohokohta oli Colorado Avalanchen kanssa voitettu Stanley Cup kesällä 2001.

Nieminen on toiminut SM-liigassa aiemmin Pelicansin päävalmentajana. Tuorein valmennuspesti ruotsalaisen MODO:n peräsimessä päättyi potkuihin marraskuussa 2020.

JYP kaipaa uutta suuntaa. Entinen dynastia on vajonnut viime kausien aikana SM-liigan pohjakerrokseen.

Uuttu suuntaa hakevat Rautakorven ja Niemisen apureina myös maalivahtivalmentaja Janne Pekkarinen ja fysiikkavalmentaja Ville-Veikko Pohjanvirta.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös:NHL:n kohupelaaja osallistui tappeluun ja hänelle näytettiin keskisormea vastustajan toimesta – ”Se oli koko rahan arvoista”

Lue myös:Tässä lukemassa taas selvä voitto – Ilves vie Tapparaa mennen tullen

https://twitter.com/JYPJyvaskyla/status/1514136280715730949

LUE MYÖS: SE-nainen tylysti pihalle – Petra Mannerilta karu paljastus Ylellä (UrheiluAreena.fi)