SM-liigakauden sensaatiojoukkue Mikkelin Jukurit hävisi maanantaina heti ensimmäisen puolivälieränsä. KooKoo oli Mikkelissä parempi maalein 3-1.
– Aika tasainen peli. Tasakentällisin molemmilla oli omat paikkansa tehdä enemmänkin kuin yksi maali. Me annettiin normaalia enemmän maalipaikkoja kahdessa ensimmäisessä erässä verrattuna viime aikaisiin, Jukureiden päävalmentaja Olli Jokinen kommentoi.
Jokinen pettyi omiensa suorituksiin. Tämä ei ollut se Jukurit, mitä on viime aikoina totuttu näkemään.
– Meillä jäi vähän kaikki tekeminen vajaaksi. Ehkä siinä oli sitten sitä KooKoon hyvyyttäkin mukana. Nyt tiedetään sitten, millä tasolla KooKoo pelaa ja jatketaan huomiseen. Paljon jäi vajaaksi ja paljon jäi piippuun, Jokinen sanoi.
Tilanne oli Jukureiden nuorelle joukkueelle uusi. Nyt pelataan pudotuspelejä.
– Vaikka tässä ollaan koko ajan hoettu sitä, että nämä ovat ihan samoja pelejä kuin runkosarjassakin, niin meidänkin kopissa on aika monta pelaajaa, jotka niin sanotusti ekaa kertaa pääsee haistelemaan näitä pelejä. Kyllä sellainen pieni hermostuneisuus näkyi syöttämisessä ja sen laadussa. Sellaiset jutut jäivät uupumaan, minkä takia me olemme tähän pisteeseen päässeet. Yritetään huomenna saada niitä näkyviin sitten, Jokinen linjasi.
































