KaDy nappasi viidennen perättäisen derbyvoittonsa miesten Futsal-Liigassa paikallisvastus Riemusta keskiviikkoiltana.
Kotijoukkueena Monnarilla vuorostaan esiintynyt Riemu laittoi lujasti hanttiin, puolusti antaumuksella ja prässäsi aktiivisesti, mutta KaDy luotti omaan peliinsä ja karkasi viimeistään toisen puoliajan alkupuoliskolla naapurin tavoittamattomiin. Loppunumerot olivat kokovalkoisissa esiintyneen Dynamon eduksi 2–5 (1–3).
KaDyn luotsi Vasko Vujovic oli tyytyväinen iltaan.
– Kontrolloimme peliä heikon alun jälkeen suunnilleen 7. minuutilta alkaen aika lailla loppuun saakka. Näimme parin ensimmäisen minuutin aikana, mitä Riemu pystyy tekemään. Olimme kyllä käyneet viikon palavereissa läpi Riemun pelitapaa ja heidän potentiaaliaan yllättää vastustaja ottelun alussa housut kintuissa; silti jotain meni väärin ottelun alussa.
–Meidän täytyy kuitenkin oppia ja tietää, miten pelejä käännetään tappioasemasta. On aivan normaalia futsalissa, että välillä käydään myös häviöllä.
– Osa pelaajistamme on nyt sivussa maajoukkueleirityksen vuoksi, mutta alamme saman tien valmistautua ensi viikon otteluumme sarjakärki FC Kemiä vastaan. FC Kemi on erittäin kova mittari sille, missä ollaan tällä hetkellä kautta, Vujovic summaa.
Lähde: KaDyn tiedote































