Lotta Harala ei juokse Kalevan kisoissa 100 metrin aidoissa perjantaina. Aituri vahvisti ikävän uutisen Instagramissaan.
Harala voitti Kalevan kisojen mestaruuden viime vuonna.
– Tänään mun olisi pitänyt olla Jyväskylässä puolustamassa Suomen mestaruuttani Kalevan kisoissa, mutta valitettavasti kannustan kisat tällä kertaa kotisohvalta. Takareiden kuntoutus on yhä kesken, Harala kirjoitti pettyneenä.
Harala sai takareisivamman Lahden GP-kilpailussa kesäkuun alussa. Hänen lisäkseen Kalevan Kisoista Jyväskylässä poissa ovat myös Reetta Hurske ja Nooralotta Neziri.
Harala on jo valittu Birminghamin EM-kisajoukkueeseen elokuussa.
Kalevan kisojen 100 metrin aidoissa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelee Saara Keskitalo. Keskitalo juoksi matkan Suomen ennätyksen aiemmin tänä vuonna.

































