Tampereen Pyrinnön Ville Aarnivala viiletti Turussa 17-16-vuotiaiden SM-kilpailujen viimeisenä päivänä kisojen toiseksi kolmoismestariksi. Aarnivala voitti kisojen viimeisen juoksulajin, 17-vuotiaiden poikien 100 metriä, komealla ajalla 10,74. Se olisi Aarnivalan ennätys, mutta myötätuulta oli 2,6 metriä sekunnissa.

Lappajärven Veikkojen Teemu Veteläsuo pisti rajusti kapuloita Aarnivalan rattaisiin, mutta hävisi kullan viidellä sadasosasekunnilla. Muut juoksijat viipyivät yli 11 sekuntia. IF Nykarlebynejdenin Benjamin Fridlund sai pronssia ajalla 11,02. Mestari Aarnivala kilpaili 17-vuotiaiden MM-kilpailuissa 110 metrin aitajuoksussa

Perttelin Peikkojen Elina Kakko urheili kisojen ensimmäiseksi kolmoismestariksi. Hän voitti 16-vuotisten tyttöjen kolmiloikan tuloksella 12,40. Hän oli voittanut jo korkeushypyn ja pituushypyn mestaruudet.

Hyvinkään seudun Urheilijoiden Suvi Eerikäinen loikki hopealle tuloksella 11,88 ja Lappeenrannan Urheilu-Miesten Kristiina Halonen pronssille tuloksella 11,70.Kakko sai tuloksen jokaisella kuudella suorituksella. Hänen sarjansa oli hieno: 12,01, 12,13, 12,07, 12,12, 11,95, 12,40. Kakko hyppäsi parhaansa siis viimeisellä kierroksella. Hän pidensi ennätystään 19 sentillä. Hypyn aikana tuuli puhalsi vastaan 1,1 metriä sekunnissa.

Panu Auvinen 16-vuotisten poikien yllätysmestari

Vaasan Vasaman 180-senttinen Emma Pullola voitti 17-vuotiaiden tyttöjen kolmiloikan mestaruuden tuloksella 11,84.Soinin Sisun Ida Kriikkula hyppäsi hopealle tuloksella 11,67 ja Esbo IF:n Aurora Troberg pronssille tuloksella 11,41.

Troberg voitti lauantaina sekä pituushypyn että kuulantyönnön mestaruuden. Pullola hyppäsi parhaan tuloksensa puolen sekuntimetrin myötätuuleen, kun taas Kriikkula ja Troberg hyppäsivät parhaansa yli yhden sekuntimetrin vastatuuleen. Pullola sijoittui ensimmäisenä päivänä pituushypyssä Trobergin jälkeen toiseksi. Pullolaa valmentaa pituutta 770 hypännyt Olli Kärki.

Juvan Urheilijoiden Panu Auvinen voitti yllättäen 16-vuotisten poikien keihäänheiton mestaruuden. Auvinen pidensi ennätystään miltei viidellä metrillä lukemiin 68,77. Hän heitti voittotuloksen viidennellä kierroksella. Hän olisi voittanut mestaruuden myös toiseksi pisimmällä heitolla, joka kantoi 65,57.

Pudasjärven Urheilijoiden Heikki Kuurola sai hopeaa viimeisen kierroksen tuloksella 64,92. Tilastoykkösenä kilpailuun lähtenyt Pyhäselän Urheilijoiden Patrik Torn sijoittui kolmanneksi tuloksella 63,08. Donetskissa 17-vuotiaiden MM-kilpailuissa neljänneksi ja viidenneksi sijoittuneet Oliver Helander ja Lassi Saarinen eivät olleet mukana. Mestari Auvista valmentaa Matti Kaartinen, joka on luotsannut urheilijoita SM-mitaleille jo viidellä vuosikymmenellä.

Miro Määttänen kiskaisi yli 70 metriä

Espoon Tapioita edustava maailmantilaston ykkösmies Miro Määttänen riuhtaisi 17-vuotiaiden poikien keihäänheiton mestariksi tuloksella 74,39. Hänen toiseksi pisin heittonsa kantoi vain 61,01. Toiseksi sijoittunut Veikkolan Veikkojen Visa Mäkinen hävisi Määttäselle kahdeksan metriä.

Määttänen johtaa 17-vuotiaiden maailmantilastoa tuloksella 79,94. Määttäsen päälaji on lentopallo. Hän on saavuttanut Suomen joukkueessa nuorten EM-kilpailuissa neljännen sijan ja edustanut Suomea myös nuorten MM-kilpailuissa. Tässä ja 16-vuotiaissa heitetään 700-grammaista keihästä.

Henriikka Könönen ylitti seipäällä 375

Oulun Pyrinnön Henriikka Könönen voitti 16-vuotiaiden naisten seiväshypyn uudella ennätyksellään 375. Könönen ylitti korkeudet 330, 340 ja 350 ensimmäisellä yrityksellä sekä 360 ja 375 vasta kolmannella yrityksellä. Mestari Könöstä valmentaa 1960-luvulla viisi metriä seipäällä ylittänyt Aulis Kairento.

Leppävirran Virin Soile Kopponen paransi ennätystään 15 sentillä tulokseen 345. Hän ylitti korkeuden kolmannella yrityksellä ja hänet palkittiin siitä hopeamitalilla. Tapanilan Erän Sara Heikkilä taivutti pronssille tuloksella 340.vSeinäjoen seudun Urheilijain Linnea Marttala voitti ylivoimaisesti 17-vuotiaiden tyttöjen seiväshypyn tuloksella 330. Hän ylitti sen heti ensimmäisellä yrityksellä kuten myös kolme alempaa korkeuttaan. Hän yritti vielä kolme kertaa 330:a. Muut kilpailijat hävisivät Marttalalle vähintään 30 senttiä. Kilpailussa oli vain kuusi osanottajaa.

Aitajuoksijat murskasivat ennätyksiään

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Ilari Manninen voitti 16-vuotisten poikien 300 metrin aitajuoksun mestaruuden uudella ennätyksellään 37,89. Hän paransi ennätystään mahtavasti kahdella sekunnilla ja olisi voittanut mestaruuden myös vuotta vanhempien sarjassa. Manninen sijoittui ensimmäisenä päivänä 110 metrin aitajuoksussa toiseksi.Mannisen valmentaja on Antti Mero junior.

Myös hopeamitalisti, Liedon Parman Valtteri Kalliokulju, ja pronssimitalisti, Helsingin IFK:n Hoang Nguyen, juoksivat kovat ajat 38,10 ja 38,51. Kalliokulju paransi ennätystään sekunnilla ja Nguyen puolella sekunnilla.

Esbo IF Jessica Rautelin juoksi kaksoismestariksi. Hän voitti eilen 16-vuotiaiden tyttöjen 300 metrin sileän mestaruuden ja tänään 300 metrin aitojen kultamitalin. Rautelin kiiti ylivoimaiseksi ykköseksi uudella ennätyksellään 42,62.Rautelin nousi 17-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossa aivan kymppikärjen tuntumaan.Hän paransi ennätystään upeasti 1,8 sekunnilla. Hän olisi ajallaan voittanut myös 17-vuotiaiden mestaruuden. Toiseksi 16-vuotiaissa sijoittui Saga Kivekäs ajalla 43,92.

Myös Vantaan Kenttäurheilijat-58:n Hilla Uusimäki voitti kaksi kultaa. Hän oli lauantaina nopein 300 metrin sileällä ja sunnuntaina 300 metrin aidoissa.Uusimäki oli vielä viimeisellä aidalla kaksi metriä Oulun Pyrinnön Katariina Liipoa jäljessä, mutta rutisti loppusileällä ykköseksi.

Uusimäki kohensi ennätystään kahdella sekunnilla aikaan 42,73. Liipo juoksi hopealle ennätyksellään 42,92. Ensimmäisenä päivänä 100 metrin aidat voittanut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Emma Koistinen juoksi pronssille ajalla 43,87.

Helsingin IFK:n Jani Rastas voitti 17-vuotiaiden poikien 300 metrin aitajuoksun ajalla 38,33. Helsingin Kisa-Veikkojen Joonatan Syrjänen juoksi hopealle ajalla 38,96 ja Oulun Pyrinnön Jere Posti pronssille ajalla 39,13. Rastasta valmentaa Aleksei Mihailov. Poikien 300 metrin aitajuoksussa aitakorkeus on 84 senttiä.

Kolmensadan metrin aitajuoksut käytiin suoraan loppukilpailuina kahdessa erässä lukuun ottamatta 17-vuotiaita poikia, jotka juoksivat yhdessä erässä.

Aleksi Jaakkola ja Matti Kahilainen poikien kuulamestarit

Poikien 16-vuotiaiden kuulantyönnössä nähtiin jännittävä taistelu voitosta. Nokian Urheilijoiden Aleksi Jaakkola pukkasi mestariksi tuloksella 17,21. Keiteleen Kunnon Panu Tirkkonen työnsi kakkoseksi vain kaksi senttiä lyhyemmällä tuloksella 17,19. Hän paransi ennätystään lähes metrillä.

Jaakkolan toiseksi pisin työntö kantoi myös 17,19 ja kolmanneksi pisinkin vielä 16,98. Tirkkosen toiseksi paras tulos oli vain 15,90. Edellisenä päivänä kiekonheiton voittanut Keuruun Kisailijoiden Veikko Laitinen sijoittui tällä kertaa kolmanneksi ennätyksellään 16,77. Mestari Jaakkolaa valmentavat Esa Kivioja ja moukarinheiton yhdeksänkertainen Suomen mestari Harri Huhtala.

Pihtiputaan Tuiskun Matti Kahilainen tuuppasi 17-vuotiaiden poikien kuulantyönnön mestariksi tuloksella 17,29. Hän pidensi ennätystään neljällä sentillä.Lauttakylän Lujan Daniel Ivanoff pukkasi hopealle ennätyksellään 17,09. Muut kilpailijat jäivät alle 15 metrin.

Mestari Kahilainen sijoittui edellisenä päivänä kiekonheitossa kolmanneksi. Häntä valmentaa Tomi Nissinen, joka on työntänyt miesten kuulaa 17,39.Tässä kuten 16-vuotiaidenkin poikien sarjassa työnnetään viisikiloista kuulaa.

Tyttöjen 800 metrin kullat jäivät Turkuun

Turun Urheiluliiton Laura Nakolinna voitti kotikentällään 16-vuotiaiden tyttöjen 800 metriä ennätyksellään 2.15,75. Hän kukisti loppukirissä Eurajoen Veikkojen Nelli Nordlundin vajaalla sekunnilla. Nordlund voitti ensimmäisenä päivänä 3 000 metrin mestaruuden.

Naisten 800 metrin hallitseva Suomen mestari, Turun Urheiluliiton Johanna Matintalo, voitti 17-vuotiaiden tyttöjen 800 metrin kultamitalin helposti ajalla 2.11,15. Tampereen Pyrinnön Eliisa Räsänen juoksi hopealle ajalla 2.12,39. Muut kilpailijat hävisivät Matintalolle vähintään kymmenen sekuntia.

Räsänen veti juoksua ensimmäiset 700 metriä, kunnes Matintalo irtosi loppukiriin ja helppoon voittoon. Matintalo urakoi Turussa kunnolla, sillä hän voitti ensimmäisenä päivänä 3 000 metriä ja sijoittui toisena päivänä 300 metrillä toiseksi. Matintalo juoksi heinäkuussa Donetskissa 17-vuotiaiden MM-kilpailuissa 800 metrin välierissä.

Räsänen sai hyvityksen edellisen päivän 300 metrin kilpailulle, jossa hän jäi neljänneksi. Räsänen jäi yksin vetämällä 800 metrin ennätyksestään vain 0,34 sekuntia. Eliisa Räsäsen isosisko Ella Räsänen on juossut 400 metrillä 19-vuotiaiden Euroopan halliennätyksen.

Poikien 800 metrin mestaruudet Kuopioon

Poikien 16-vuotiaiden 800 metrillä nähtiin hurja kamppailun kultamitalista. Kuopion Reippaan Vili Holopainen ja Helsingin Kisa-Veikkojen Julius Uutela heittäytyivät maaliviivan yli kahden sadasosasekunnin välein. Holopainen nappasi kultaa ajalla 1.57,94 ja Uutela sai hopeaa ajalla 1.57,96.

Helsingin Kisa-Veikkojen Samuel Vorselman juoksi pronssille ajalla 1.58,51. Holopainen ja Vorselman juoksivat uudet ennätyksensä. Vorselman alitti kaksi minuuttia ensimmäisen kerran.

Kärkikolmikko erkani muista jo ensimmäisen 200 metrin matkalla Uutelan vetäessä vimmattua vauhtia. Uutela johti juoksua ensimmäiset 750 metriä, mutta ei saanut palkaksi kultamitalia. Uutela oli porukan tilastoykkönen ajalla 1.56,65.

Kuopion Reippaan Samu Mikkonen kukisti 17-vuotiaiden poikien 800 metrin kultakamppailussa seurakaverinsa Sami Hännisen vajaalla sekunnilla. Kärkikaksikon ajat olivat 1.57,04 ja 1.57,86. IF Femmanin Jesper Bengs kiri pronssille ajalla 1.59,27. Hänninen paransi ennätystään sekunnilla. Mikkonen juoksi perjantaina 3 000 metrillä hopealle.

Ensimmäiset 200 metriä juoksua johti Turun Weikkojen Henri Mäkilä. Sen jälkeen Mikkonen siirtyi keulaan ja piti paikkansa loppuun asti. Mikkosta valmentaa Seppo Paunonen.

Oskar Niva ja Santeri Söderström loikkivat kultaa

Espoon Tapioiden Oskar Niva venytti 17-vuotiaiden poikien kolmiloikan kultatuloksen 14,51.Hän olisi voittanut mestaruuden kirkkaasti myös toiseksi ja kolmanneksi parhailla tuloksilla, jotka olivat 14,35 ja 14,46.

Esbo IF:n Donatello Dallai pomppi hopealle tuloksella 13,85 ja Varkauden Kenttä-Veikkojen pronssille tuloksella 13,83. Muut kilpailijat jäivät alle 13 metrin. Dallai rikkoi ennätyksensä. Mestari Nivaa valmentavat Eeva Kantomäki ja Jessica Lindfors.

Karkkilan Poikien Santeri Söderström voitti 16-vuotisten poikien kolmiloikan viimeisen kierroksen tuloksella 13,98. Imatran Urheilijain Arttu Tyystjärvi loikki pronssille tuloksella 13,60 ja Kuopion Reippaan Ville Hyttinen pronssille tuloksella 13,56.

Jessi Landström ja Milla Heiskanen tyttöjen satasten vikkelimmät

Tampereen Pyrinnön Jessi Landström pyyhälsi 16-vuotiaiden tyttöjen 100 metrin ylivertaiseksi ykköseksi uudella ennätyksellään 12,16. Turun Urheiluliiton Aino Lohikoski saalisti hopeamitalin ennätyksellään 12,54 ja Oulun Pyrinnön Sini Oikarinen pronssimitalin ajalla 12,68. Kilpailu juostiin 0,8 sekuntimetrin myötätuuleen. Landströmistä tuli kaksoismestari, kun hän voitti ensimmäisenä päivänä 100 metrin aitajuoksun.

Iisalmen Visan Milla Heiskanen kukisti 17-vuotiaiden tyttöjen 100 metrillä kisojen kolmatta mestaruuttaan tavoitelleen Hilla Uusimäen. Edellisen päivän 300 metrin sileä ja saman päivän 300 metrin aidat painoivat sen verran Uusimäen koivissa, että hän joutui taipumaan Heiskaselle viidellä sadasosasekunnilla.Lappajärven Veikkojen Juulia Ojala pinkoi pronssille ajalla 12,54. Kaikki mitalistit juoksivat uudet ennätyksensä. Mestari Heiskasta valmentaa satasen kaksinkertainen Kalevan kisa-voittaja Sami Länsivuori.

Hämäläinen tykitti nuorempien poikien satasen lujimmin

Kuortaneen Kunnon Artur Hämäläinen tykitti 16-vuotiaiden poikien satasen ykköseksi ajalla 11,22. Alatornion Pirkkojen Riku Maliniemi pinkoi hopeaa ennätyksellään 11,30 ja Nurmijärven Yleisurheilun Oskari Lehtonen pronssia ajalla 11,32.

Hämäläinen sijoittui 17-vuotiaiden MM-kilpailuissa kymmenottelussa viidenneksi. Häntä valmentavat oma isä Eduard Hämäläinen ja oma äiti Olga Hämäläinen, jotka ovat voittaneet yleisurheilussa arvokisamitaleita.

Tara Niemi ja Merja Perätalo tyttöjen keihässankarit

Vähänkyrön Viestin Tara Niemi vetäisi viimeisellä kierroksella 16-vuotisten tyttöjen keihäänheiton voittotuloksen 50,01. Hän olisi voittanut myös 17-vuotiaiden mestaruuden. Kannonkosken Kihon Noora Ruuska repäisi ennätyksensä 48,61, joka toi hänelle hopeamitalin. Hankasalmen Hangan Heli Pynnönen kiskaisi kolmanneksi ennätyksellään 44,65. Kilpailussa oli mukana 21 heittäjää.

Ylikiimingin Nuijamiesten Merja Perätalo kiskaisi 17-vuotisten tyttöjen keihäänheiton mestariksi tuloksella 48,62. Hän olisi voittanut kultaa vielä viidenneksi parhaalla tuloksellaan, joka oli 47,37. Reisjärven Pilkkeen Laura Pesola heitti hopealle tuloksella 44,21. Sekä 17- että 16-vuotiaat tytöt heittävät nykyään 500-grammaista keihästä.

LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi)