Talouspoliittinen ministerivaliokunta on puoltanut valtion osallistumista Helsingin Olympiastadionin perusparannuksesta aiheutuviin kustannuksiin, opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti keskiviikkona. Valtion osuus perusparannushankkeen kustannuksista on enintään puolet. Rahoitus osoitetaan veikkausvoittovaroista purkamalla Veikkaus Oy:n jakamattomia voittovaroja.
Valtion osallistumisen edellytyksenä on, että Helsingin kaupunki osallistuu Olympiastadionin perusparannuskustannuksiin valtion kanssa samansuuruisella osuudella. Valtion ja Helsingin kaupungin välisessä sopimuksessa sovitaan, että kaupunki vastaa omistamansa stadionin asianmukaisesta kunnossapidosta perusparannuksen valmistuttua.
Perusparannuksen kustannusten hallitsemiseksi hankkeelle asetetaan ohjausryhmä, johon valtiovarainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Helsingin kaupunki ja Stadion-säätiö nimeävät edustajat. Senaatti-kiinteistöistä nimetään ohjausryhmään pysyvä asiantuntija.
Vuosille 2012–2018 ajoittuvan perusparannuksen kustannukset ovat Stadion-säätiön tarveselvityksen ja sen sisältämän tilaohjelman perusteella tehdyn laskennan mukaan yhteensä 197 miljoonaa euroa (alv 0 %). Hankkeen kokonaiskustannukset täsmentyvät hankesuunnitelman valmistuttua.
































