Tennislegenda Rafael Nadal saavutti sunnuntaina New Yorkissa neljännen US Openin mestaruutensa ja 19. Grand Slam -tittelinsä. Espanjalaisella on niin sanottuja isoja titteleitä nyt 54 kappaletta.
Noihin isoihin titteleihin lasketaan Grand Slamit, ATP-finaaliturnaukset sekä Masters-turnaukset. 33-vuotias Nadal nousi jakamaan isojen titteleiden listan kärkipaikkaa kahden muun legendan kanssa. Myös Sveitsin 38-vuotiaalla Roger Federerillä ja Serbian 32-vuotiaalla Novak Djokovicilla on 54 voittoa isoista turnauksista.
– On todella erityistä, että pystyn yhä olemaan täällä (huipulla). Olen käynyt läpi vaikeita hetkiä, varsinkin fyysisellä puolella. Ja kun on fyysisiä ongelmia, niin henkisestä puolestakin tulee paljon vaikeampaa. Tämä pokaali merkitsee minulle kaikkea tänään, Nadal kertoi US Open -voiton huumassa sunnuntaina.
Grand Slameissa Federer on 20 mestaruudellaan kolmikon ykkönen. Djokovicilla niitä on 16.
Grand Slamit ovat tämän vuoden osalta takana, mutta isoja titteleitä on vielä kolme jaossa. Shanghaissa sekä Pariisissa pelataaan vielä Masters-turnaukset ja Lontoossa ATP-finaaliturnaus.
Kolme legendaa ja kolme isoa titteliä vielä tänä vuonna tarjolla. Ehkä tilanne on tasan 55-55-55 myös vuoden päättyessä.































