Beach volleyn naisten ja miesten Suomen mestaruuksista pelataan tulevana viikonloppuna Tampereella jo kaikkiaan 33:nnen kerran. Päivi Parikan ja Minna Palmroosin sekä Kari Kalinin ja Jouni Koskelan jälkeen on mestaruuslistalle liitetty paljon nimiä. Uusimmat lisäykset vuosileimalla 2020 lisätään listoihin tulevana sunnuntaina 16.8. illalla.
Pelipaikkana perjantaista sunnuntaihin pelattavassa SM-finaaliturnauksessa on Ratinan kauppakeskuksen Olympia-aukio. Aukiolle rakennetaan yksi kenttä, jossa nähdään viikonlopun aikana 16 finaaliturnauksen ottelua sekä nuorten (U14, U16, U18) kuusi SM-finaaliottelua sunnuntaina.
Yle näyttää TV2:n puolella lauantain kaksi viimeistä välierää 14.45-17.45 sekä sunnuntain finaalit 18.15 – 20.15. Lisäksi lauantain kaksi ensimmäistä välierää 13.30-16.00 on luvassa Yle Areenan kautta. Muut viikonvaihteen ottelut pyritään näyttämään suoratoistona Lentopalloliiton kanavissa.
Finaaliturnauksessa nähdään mahdollisesti kotimaista lajihistoriaa. Riikka Lehtoselle on tarjolla ennätyksellisesti lajin kahdestoista Suomen mestaruus ja 16 SM-mitali. Taru Lahti-Liukkonen puolestaan nousisi mestaruudellaan (seitsemäs) naisten kaikkien aikojen kakkoseksi ohi kuuden kullan Emilia ja Erika Nyströmin. Miesten puolella taas Jyrki Nurminen nousisi kultamitalillaan kaikkien aikojen ykköseksi kuudennen mestaruutensa myötä. Viidessä mestaruudessa on ennen tämän vuoden turnausta Nurmisen lisäksi Timo Haavisto sekä Toni Vahela. Pekka Piipolla on puolestaan mahdollisuus nousta viiteen SM-kultaan jaetulle tilaston ykköspaikalle.
Finaaliturnauksen aikataulu
Perjantai
15 ja 16 miesten neljännesvälierät
17 ja 18 naisten neljännesvälierät
19 ja 20 miesten puolivälierät
Lauantai
10 ja 11 naisten puolivälierät
12 miesten välierä (Yle Areena)
13.30 naisten välierä (Yle Areena)
15 miesten välierä (Yle TV2)
n. 16.30 naisten välierä (Yle TV2)
18.00 miesten pronssiottelu
19.30 naisten pronssiottelu
Sunnuntai
11-17 nuorten SM-finaaliottelut
18.25 miesten finaali (Yle TV2)
19.30 naisten finaali (Yle TV2)
Naisten finaaliturnauksen osallistujat
Riikka Lehtonen / Niina Ahtiainen
Taru Lahti-Liukkonen / Anniina Parkkinen
Vilhelmiina Prihti / Aliisa Vuorinen (Team Suomen Diesel Voima)
Anna Rantala / Ida Sinisalo
Katja Metsäkoivu / Tuuli Metsäkoivu (Team FatLizard)
Kaisa Hallberg / Essi Nirhamo
Minna Kauria-Kojo / Taru Saastamoinen
Elina Pirttimäki / Teija Puolanne
(Varalla: Anniina Muukka / Sara Sinisalo)
Miesten finaaliturnauksen osallistujat
Jyrki Nurminen / Santeri Sirén (Team TMR Invest)
Pekka Piippo / Pyry Topio (Team Härkönen Sterkman)
Vili Topio / Verneri Vetriö (Team Stallhagen)
Jaakko Keskitalo / Teppo Pulkkinen (Team Huawei Courtyard Tampere City)
Jarmo Viljamaa / Saku Viljamaa (Team SähköWaasa)
Joona Ilomäki / Akseli Kouki
Arttur Pennanen / Valtter Pennanen (Team Aikalaki)
Kasper Pennanen / Marko Tuomela
(Varalla: Joni Toppari / Niko Toppari)
Lähde: Lentopalloliiton tiedote





























