Koripalloliiga NBA:n kuluvan kauden paras vierasjoukkue San Antonio Spurs kärsi sesongin kolmannen reissutappionsa uudenvuodenpäivänä. Atlanta Hawks kukisti San Antonion jatkoajalla 114-112.
San Antonio johti neljättä neljännestä lähes koko ajan. Atlanta nousi viimeisen kerran rinnalle Tim Hardaway Juniorin kolmosella kolme sekuntia ennen loppua. Spursilla oli vielä tilaisuus ratkaista 48-minuuttisen viimeisellä sekunnilla, mutta Kawhi Leonard ei saanut palloa sukkaan.
Atlanta johti jatkoaikaa jo kuudella pisteellä, mutta San Antonio kampesi tasoihin Leonardin kolmosella lukemissa 112-112. Atlanta teki voiton tuoneet kaksi viimeistä pistettään vapaaheittoviivalta. Leonardin potentiaalinen tasoitus-layup epäonnistui summerin soidessa.
San Antonio oli lyönyt Atlantan 11 kertaa peräkkäin vuodesta 2010 lähtien.
– Aina on mukava voittaa, kun on ollut tuollainen putki. Olin siellä pitkään. Olemme yrittäneet tuoda tänne paljon asioita, jotka toimivat ja ovat fiksuja, Hawksin päävalmentaja Mike Budenholzer totesi Atlanta Journal-Constitution -lehdelle.
Budenholzer toimi San Antonion apuvalmentajana 1996-2013 ennen kuin hänet palkattiin Atlantan päävalmentajaksi.
Kuusi kolmosta upottanut Hardaway heitti Atlantalle 29 pistettä, joista yhdeksän jatkoajalla. Hawksin ahneimpana kunnostautui 32 pistettä ja 13 levypalloa saalistanut Paul Millsap. Dennis Schröder pussitti 16 pistettä ja jakoi 10 koriin johtanutta syöttöä.
San Antonion LaMarcus Aldridge saalisti 27 pistettä ja 13 levypalloa. Tony Parker heitti 22 pistettä. Pau Gasol pussitti 18 pistettä. Leonard teki 13 pistettä.
San Antonio (27 voittoa – 7 tappiota) porskuttaa Läntisen konferenssin kakkospaikalla. Atlanta (18-16) on idän puoellla viidentenä.
NBA, sunnuntain tulokset (01.01.2017):
Atlanta – San Antonio114-112 (ja)
Miami – Detroit98-107
Indiana – Orlando117-104
Minnesota – Portland89-95
LA Lakers – Toronto114-123

































