Video: Sportivo TV

Sami Pajari juhli kolmatta peräkkäistä rallin MM-osakilpailun voittoa. Samalla suomalaiskuski teki historiaa.

Pajari hallitsi haastavat Paraguayn olosuhteet parhaiten ja ajoi läpi kisan varmasti ilman suurempia takapakkeja. Hän ajoi kilpailun voittoon lopulta 25,8 sekunnin erolla Hyundain Hayden Paddoniin.

Pajarin voitto oli siinä mielessä historiallinen, ettei yksikään aiempi kuski ole saavuttanut kolmea ensimmäistä kilpailuvoittoaan peräkkäin. Pajari nappasi ensimmäisen voittonsa Virossa, jonka jälkeen Suomen ja Paraguayn ykkössijat täydensivät hattutempun.

– Olen todella onnellinen, ja tämä on erittäin ylpeä hetki. On todella erityistä tajuta, että olemme tehneet jotain sellaista, mitä kukaan ei ole koskaan aiemmin tehnyt, Pajari fiilistelee Toyotan tiedotteessa.

Aiemmat voittonsa Pajari nappasi tutuilla teillä, mutta Paraguayssa olosuhteet olivat hyvin erilaiset kuin Virossa ja Suomessa. Siitä huolimatta suomalainen onnistui nappaamaan ykkössijan.

– Täällä ei ollut tarkoitus ajaa koko ajan aivan täysillä. Meidän piti hallita monia eri asioita, ja yritin ajaa mahdollisimman fiksusti. Tämä oli todella vaativa ralli, mutta juuri siksi voitto tuntuu entistä makeammalta.

Pajari nousi entistä tiiviimmin mukaan mestaruustaisteluun ja on nyt 20 pistettä Elfyn Evansia perässä, kun kolme osakilpailua on vielä ajamatta.

– Olemme myös hyvin mukana mestaruustaistelussa. Eroa kärkipaikkaan on edelleen melko paljon pisteissä, mutta jatkan vain parhaani tekemistä.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)