Yhdeksänkertainen rallin maailmanmestari Sebastien Ogier otti Paraguayn MM-rallin aikana tiukasti kantaa rallin MM-rallin nykytilasta FIA:n ja Paraguayn presidenteille. Nyt hän on pyytänyt sanomisiaan anteeksi.
Ogier kävi rallin aikana keskustelua FIA:nn presidentti Mohammed Ben Sulayemin ja Paraguayn presidentti Santiago Penan kanssa. Ogier oli kritisoinut voimakkaasti WRC:n rengastoimittaja Hankookia perjantain rengasrikkojen jälkeen.
Ogier kertoo sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan viestissä, että hän käyttäytyi lauantaina käydyssä keskustelussa asiattomasti nostaessaan esiin huoliaan rallin MM-sarjasta.
– Se ei ollut oikea hetki eikä oikea tapa tuoda esiin huoliani mestaruussarjasta, Ogier myönsi.
Ogier kertoi pyytäneensä sekä Ben Sulayemilta että Penalta henkilökohtaisesti anteeksi jo lauantai-iltana. Tämän jälkeen hän kävi FIA-pomon kanssa rakentavan keskustelun rallin MM-sarjan ongelmakohdista.
– Oli itse asiassa hienoa päästä puhumaan FIA:n puheenjohtaja Ben Sulayemin kanssa ja käsittelemään asioita, joiden me kaikki tiedämme vaativan huomiota ja kehittämistä lajissamme.
Ogierin mukaan osapuolet sopivat selkeistä tavoitteista rallin tulevaisuuden parantamiseksi.
– Odotan innolla, että nämä tavoitteet pannaan täytäntöön paremman rallin tulevaisuuden puolesta.

































