Mäkihyppy on taantunut Suomessa pahasti edellisten vuosikymmenten jättimenestyksistä. Harrastajien määrä on romahtanut ja kansainvälinen menestys on ollut kehnoa.
Viime talvena pahin aallonpohja näytti kuitenkin sivuutetulta. Lahden MM-kisoissa tulokset olivat odotettua parempia, vaikka mitaleista kauas toki jäätiinkin.
Tulevalla kaudella mäkikotkien päätavoitteena ovat Pyeongchangin olympialaiset. Suomen A-maajoukkueen itävaltalainen päävalmentaja Andreas Mitter kertoo harjoittelun sujuneen hyvin.
– Hyvä leiri oli jääladulla. Saimme hypättyä paljon. Kaikki menee oikeaan suuntaan, Mitter sanoi.
Mitter valmentaa Suomen joukkuetta toista kautta. Tulosten valossa eteenpäin on menty ainakin kesäkisoissa.
– Saavutimme viisi kertaa enemmän pisteitä kesä-GP:ssä. Aloitimme nyt eri tasolla. Olimme ok-tasolla. Paljon työtä edessä, mutta paremmalta näyttää. Nuoret saavuttivat pisteitä, mikä on hieno juttu, Mitter kertoo.
Mitterin mukaan mäkihyppy ei katoa Suomen urheilukartalta vaikka ilkeissä mediajutuissa sellaisella on spekuloitu.
– Mäkihyppy Suomessa on elossa. Teemme töitä ja tulemme takaisin. Meillä on hyvä joukkuehenki.
Olympiamitaleista Mitter ei kuitenkaan puhu.
– Tavoitteet ovat kaikilla erilaiset. Päätavoitteena on päästä tasaisesti 20 joukkoon. Top 10 -sijoitukset ovat mahdollisia. Tasaisesti pyritään saavuttamaan maailmancupin pisteitä, kommentoi Mitter tavoitteista.
Teksti: Otto Palojärvi

































