Suomen futsalmaajoukkue hävisi perjantaina Serbialle 0-1 MM-jatkokarsinnan avausosassa.
Suomen MM-paikan kohtalo on kuitenkin vielä auki.
Karsinnan toinen osa pelataan tiistaina Vantaalla ja Suomella on vielä täydet mahdollisuudet saavuttaa MM-kisapaikka.
Serbia iski voittomaalin 29. minuutilla. Marco Prsic oli unohtunut vapaaksi maalin eteen ja hän iski ottelun ainoan maalin.
Suomellakin oli ottelussa paikkansa, mutta kokonaisuutena Serbia oli kuitenkin ottelun hallitsevampi osapuoli.

































