
Sami Välimäki jatkoi upeasti Mexican Openin PGA Tourin golf-kilpailussa. Välimäki taisteli voitosta viimeiseen saakka, mutta taipui lopulta toiseksi.
Välimäki lähti päätöspäivään toiselta sijalta neljä lyöntiä kärkipelaaja Jake Knappia perässä. Välimäki kuroi eron kiinni jo etuysillä, kun Knappille sattui muutama virhe ja Välimäki jatkoi koko viikonlopun vahvoja esityksiään.
Välimäen kohokohta tuli seitsemännellä reiällä, kun hän upotti par 4:llä eaglen sisään. Välimäellä oli mahdollisuus kisan aikana nousta myös yksin kisan kärkeen, mutta muutamat tärkeät putit menivät ohi.
Hermostuneen alun jälkeen Knapp sai koottua itsensä takaysille ja Välimäelle puolestaan sattui pari virhettä, joista tuloskorttiin tuli bogeyt. Se riitti Knappille, joka teki tasaista työtä eikä sortunut enää virheisiin, vaan voitti kilpailun kahden lyönnin erolla.
Välimäki kuittasi kakkossijastaan komeat 882 900 dollaria, eli noin 816 000 euroa. Palkintopotti on Välimäen uran suurin, sillä viime kauden Dohan DP World Tourin kilpailussa voittopotti oli noin 600 000 dollaria.
Välimäki pelasi nyt kauden viidennen PGA Tourin kilpailunsa. Palkintorahaa on kertynyt 990 000 euroa.
Lue myös: Sensaatiomainen suomalaisvoitto frisbeegolfissa
Lue myös: Tilipäivä tulossa – iso rahatukko Sami Välimäen haarukassa