Joulukuussa salibandyn MM-kultaa juhlinut maalitykki Ville Lastikka siirtyy Steelersistä Hämeenlinnasta Tampereelle neljä perättäistä Suomen mestaruutta voittaneen Classicin riveihin. Lastikan, 23, sopimus on 1+1-vuotinen, Classic tiedottaa.

Lastikka oli erittäin haluttu pelaaja kevään siirtomarkkinoilla, ja tarjouksia tuli useammasta osoitteesta. Valinta siirtyä Classiciin oli hänen mielestään lopulta helppo tehdä.

– Manageri Passo Peltolan kanssa on asiasta keskusteltu jo useampana vuotena, ja nyt palaset loksahtivat sopivasti paikoilleen. Todella odottavin ja innokkain mielin olen tulossa hallitsevan triplamestarin riveihin, Lastikka kertoo.

Pikkupojasta asti omatoimisesti viuhuvaa laukaustaan kehittänyt laituri haluaa edelleen kehittyä ja näkee tulevan roolinsa Classicissa selvänä. Sopeutumista auttavat myös maajoukkueesta monet tutut pelaajat.

– Ensin täytyy päästä hyvin joukkueeseen sisään ja oppia ”Familyn” tavoille. Itse näen, että tavoitteena tulee olla tulosvastuulliset kentät ja iso rooli. Lisäksi kun elän kentällä maaleista niin maaleja tulee tehdä ja samalla auttaa joukkuetta voittamaan. Kaiken kaikkiaan tavoitteet ovat selkeät, haluan omalla tekemiselläni auttaa Classicia menestymään.

Läpilyöntinsä miesten peleihin Divarissa Steelersin paidassa tehnyt Lastikka siirtyi kaudeksi 2016-2017 Sveitsiin, jossa hän voitti SV Wiler-Ersigenin paidassa maan mestaruuden. Salibandyliigassa Lastikka edusti Steelersiä kaudet 2017-2019 tehden 48 runkosarjaottelussaan tehot 63+22=85.

Suomen paidassa Lastikka voitti 2015 nuorten MM-kultaa ja nyt ensimmäisen miesten maailmanmestaruutensa joulukuussa Prahan MM-turnauksessa, jossa hän teki kuudessa ottelussa viisi maalia ja syötti toiset viisi.

Classic voitti päättyneellä kaudella neljännen perättäisen Salibandyliigan mestaruutensa lisäksi Suomen Cupin sekä maailman parhaiden seurajoukkueiden Champions Cupin.

Lähde: Salibandyliiton tiedote

https://twitter.com/scclassic/status/1126360397647360000

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)