Naisten maailmancupin suurpujottelu oli siirretty lumiolojen vuoksi Sloveniasta Mariborista saman maan Krjanska Goraan. Tämä ei juuri hetkauttanut Riikka Honkasta, vaikka muutettua kisarinnettä pidetäänkin paremmin miehille sopivaksi.
– No minä oikeastaan tykkään tästä rinteestä. Se on mulle ihan hyvä. Tänään tosin satoi vettä ja rinne oli melko pehmeä ja siinä oli isot urat, kun pääsin laskemaan, kertoi numerolla 55 startannut Honkanen Ski Sport Finlandin tiedotteessa.
Ensimmäisen kierroksen lasku päättyi keskeytykseen toisen väliajan jälkeen. Siinä Honkanen oli vielä hyvinkin menossa toiselle kierrokselle. Kisan voitti USA:n Mikaela Shiffrin, jolle Ranskan Tessa Worley jäi 0,31 sekuntia. Kolmas oli Italian Sofia Goggia jo lähes sekunnin voittajasta jääneenä.
Honkanen oli tyytyväinen kisapäivään, vaikka tuloksena olikin ulosajo.
– Aamulla lämppälaskuissa tuntui jo tosi hyvältä ja olin varma startissa. Lasku lähti ihan hyvin ja jatku ihan hyvänä, kunnes sitten viimeisellä jyrkällä alko olee sen verran röykytystä, mikä tiputti mun linjaa ja lopulta jäin liian takapainoon ja en pystynyt enää kääntämään.Huomiseen pujotteluun Honkanen lähtee luottavaisena. – Lasku on kohdillaan. Pitää vaan päästä enää maaliin.
Torsti ei päässyt pisteille Adelbodenissa
Valkoinen sirkus jatkui lauantaina miesten puolella klassikkokisalla Sveitsin Adelbodenin suurpujottelulla. Sen voittajakolmikko oli odotettu. Itävallan Marcel Hirscher oli jälleen ykkönen. Norjan Henrik Kristoffersen jäi 0.17 sekuntia ja toisella kierroksella hyvin kolmanneksi noussut Ranskan Alexis Pinturault neljä sadasosaa enemmän.
Samu Torsti laski numerolla 34 ja oli ensimmäisellä kierroksella sijalla 29. Eroa kärkeen oli 3.82 sekuntia.
– Laskun keskivaihe oli hyvää kyytiä. Alussa ja lopussa laskin huonosti, Torsti veti oman analyysin heti kisan jälkeen tyylillä ”posit alkuun ja miinukset loppuun”.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote.






























