Carlos Sainz on sanellut ehtonsa jäädä Williamsiin pidemmäksi aikaa. F1-kuljettajan omat odotusarvot ovat jo viivästyneet tallin noususta kilpailukykyiseksi sarjassa.

Sainz siirtyi Williamsille viime kaudella. Espanjalainen jätti tuolloin Ferrarin Lewis Hamiltonin tieltä.

Sainz saavutti viime kaudella kaksi palkintokorokesijaa Williamsilla. Tällä kaudella talli on romahtanut ja 10:sta kisasta on tarttunut vain 11 pistettä.

Sainzin tulevaisuus Williamsilla riippuu siitä, miten nopeasti tallista tulee jälleen kilpailukykyinen. Auto on ollut tällä kaudella ylipainoinen ja suoritusongelmia on löytynyt.

– Se on ihan selvää, että odotusarvoni siitä, milloin Williams on kilpailukykyinen antamaan minulle mahdollisuuden voittaa, ovat viivästyneet vuoden tai kahden verran. Se riippuu siitä, kuinka nopea me pystymme ponkaisemaan pois tästä tilanteesta, Sainz kommentoi lehdistölle.

– Minulla oli totta kai aikajana mielessäni, jonka hyväksyin auttaakseni tätä tallia palaamaan voittaville sijoille. Myös siitä, että kuinka pitkään olen valmis odottamaan taisteluja voitosta. Nyt se aikajana on valitettavasti pidempi ja se vaikuttaa myös talliin.

Sainzin mukaan keskusteluille hänen tulevaisuudestaan Williamsilla ei ole vielä ajankohtaa.

– En pysty antamaan päivämäärää, enkä rehellisesti sanottuna tiedä. Sanoin jo aiemmin, että odottaisin kesään.

LUE MYÖS: Emma Tainiolta raju avautuminen: ”Paskimmillaan maailman v*ttumaisin” (UrheiluAreena.fi)