Suomen miesten lentopallomaajoukkueen vauhti hiipui hyvän alun jälkeenBrasilian San Bernardo do Camposissa pelatussa Maailmanliigankolmannen turnauksen toisessa ottelussa Puolaa vastaan.Lohkon kärkipaikalla kahden pisteen erolla ennen Brasiliaa jatkavaPuola vei ottelun 1-3 (25-23, 17-25, 19-25, 13-25)

Ottelun ikävin hetki nähtiin neljännessä erässä pelin jo ratkettua,kun Eemi Tervaportti törmäsi pallohakutilanteessa Pasi Hyvärisenkanssa. Tervaportti satutti niskansa niin pahoin, että jouduttiinviemään kentältä paareilla.

Suomi on lohkossa neljäntenä kahden pisteen päässä Kanadasta, jonka sekohtaa tärkeässä kamppailussa sunnuntaina kello 18.30 Suomen aikaa.

Hyvä alku, huono jatko, surkea loppu

Adib Moyses Dib-hallissa väkeä oli tuhannen verran ja se kannustimukavasti Suomea Puolan ollessa kotimaan pahin kilpakumppanilohkovoitosta pelattaessa.

Suomen kokoonpanosta lepovuorossa olivat koko viikon kuumeillut UrpoSivula ja vatsatautinen Tommi Siirilä.Aloituksessa Suomella olivatjo tutusti Eemi Tervaportti, Mikko Oivanen, Antti Siltala, MattiHietanen, Matti Oivanen, Jukka Lehtonen ja liberona Jesse Mäntylä.

Suomi lähti peliin jälleen terävästi, mutta Puolan pelätty torjuntaheräsi ja 12-8- johto hävisi Michal Winiarskin syöttövuorolla. Mattija Mikko Oivasen ässät sekä passari Tervaportin toisesta kosketuksestalyönti kasvattivat kuitenkin taas Suomen etumatkan neljään (18-14).

Bartosz Kurek kaivoi kuitenkin hurjan aloitussyöttönsä ”esille” jatykitti parilla ässällä taas lukemat tasoihin (18-18). Vuorotahtiinloppuun edennen erän Suomi katkaisi heti ensimmäisellätilaisuudellaan, kun Jukka Lehtonen nappasi Kurekin kiinni (25-23).

Toisessa erässä suuri ero tuli aloitussyötössä. Kun Puolan paukuttulivat verkkonauhankin kautta suoraan kenttään, niin Suomi puolestaanteki peräti kahdeksan syöttövirhettä.

Suomi vaihtoi liberoa aivan toisen erän lopussa, kun Pasi Hyvärinenkorvasi Jesse Mäntylän. Erä Puolalle 25-17.

Kolmannen erän Puola ratkaisi suomalaisten virheillä heti hyvänvaiheen jälkeen ja loppu oli viimeajoilta ikävän tuttua yhtä maalia:19-25. Tuomas Sammelvuo tuli kentälle erän varhaisessa vaiheessaSiltalan tilalle ja piti paikkansa loppuun asti.

Neljännen erän alkuun Puola teki heti tyrmäyksen ja johti 1-7. JouniPalokangas korvasi kentällä Matti Hietasen muutaman pallon jälkeen.2-12- tilanteessa Jari Tuominen tuli ensimmäistä kertaa maajoukkueessahakkurin paikalle.

Oivaselle tuhannes piste Maailmanliigassa

Mikko Oivanen teki ottelussa Maailmanliigan tuhannen pisteensä.Oivaselle lauantain peli oli 65. Maailmanliigassa eli hakkuri ontehnyt pinnoja yli 15 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla.

Seuraavina tilastossa ovat Olli Kunnari (563), Matti Hietanen (558),Matti Oivanen (526) ja Antti Siltala (525).

Joukkueet kohtasivat nyt Maailmanliigassa seitsemännen kerran javoitot olivat ennen lauantaina Suomelle 4-2. Tämän kesän aiemmissakohtaamisissa Suomi voitti Torontossa 3-2 ja hävisi Katowicessa 0-3.

Lauantain avauspelissä Sao Bernardo do Campossa Brasilia jatkoivahvoja esityksiään kaatamalla Kanadan 3-0 (25-22, 25-17, 25-11).Kanada säästeli sunnuntain Suomen kohtaamiseen ykkösmiehistään hakkuriGavin Schmittiä, libero Dan Lewisiä sekä passari Joshua Howatsonia.

Suomi kohtaa sunnuntaina Kanadan.

LUE MYÖS: Suomalaisaiturin tulostaso romahti – nainen rikkoi nyt hiljaisuuden (UrheiluAreena.fi)