Pia Sundstedt ajoi vaihteeksi kaksi maastopyöräilykilpailua Saksassa. Hän voitti ne molemmat ylivoimaisesti. Ensin hän ajoi 11,5 kilometrin mäkiaika-ajon, jossa hän voitti toiseksi tullutta saksalaista Stefanie Andrisia yli kahdeksalla minuutilla. Toinen kilpailu oli 83 kilometrin maastopyörämaraton. Siinä hän voitti kakkoseksi tullutta saksalaista Ann Katrin Hellsterniä yli 10 minuuttia.
– Välillä on kivaa ajaa maastossa. Ajamani kaksi kilpailua ovat jo perinne ohjelmassani ja ne toimivat minulle testeinä. Nautin ajamisesta maastossa ja varsinkin maratonkilpailun rata on todella hieno. Ajo tuntui oikein hyvältä. Nyt alkaa olla jo sellaista voimaa, jolla pyörä kulkee kovaa. Harjoitus on tuottanut tulosta, sillä nyt myös startit sujuvat niin, että pystyn vastaamaan miesten alkuvauhtiin, kertoi Sundstedt.
– Ajan ensi viikonloppuna Saksassa aivan asuinpaikkani Freiburgin lähellä pari maantiekilpailua. Sitten kesäkuussa on vuorossa maastopyörällä Trans Germany –etappiajo ja sen jälkeen Tour Trans Alp –maantie-etappikilpailu. Heinäkuussa harjoittelen korkealla vuoristossa. Näin menen kohti Lontoota, Pia Sundstedt jatkoi.
































