Carolina Hurricanes näyttää olevan valmis luottamaan jälleen Brandon Bussiin Stanley Cup -finaalien viidennessä ottelussa Vegas Golden Knightsia vastaan.
Finaalisarja on tilanteessa 2–2, ja huomio kohdistuu erityisesti Carolinan maalivahtivalintaan.
Bussi torjui tiistain neljännessä finaalissa 18 kertaa ja johdatti Hurricanesin 5–3-voittoon. Kyseessä oli 27-vuotiaan maalivahdin uran ensimmäinen startti Stanley Cupin pudotuspeleissä.
Torstain ottelun alla kaikki merkit viittaavat siihen, että Bussi saa uuden mahdollisuuden.
Hän harjoitteli aamujäillä ykkösmaalivahdin paikalla ja poistui jäältä ensimmäisenä, mikä on NHL:ssä usein merkki tulevasta avausvastuusta.
Päävalmentaja Rod Brind’Amour ei kuitenkaan halunnut vahvistaa asiaa.
– Kokoonpanosta en aio sanoa enempää. Kaikki ovat käytettävissä. Siinä kaikki, mitä sanon, Brind’Amour totesi.
Andersenin vaikeudet avasivat oven
Carolinan ykkösmaalivahtina koko pudotuspelikevään toiminut Frederik Andersen ei osallistunut joukkueen aamuharjoituksiin.
Brind’Amour kertoi tanskalaisvahdin käyneen jäällä aiemmin aamulla, mutta ei kommentoinut tämän mahdollista roolia ottelussa.
Andersen oli ennen finaalisarjaa ollut yksi Hurricanesin tärkeimmistä pelaajista. Hän voitti pudotuspeleissä 13 ottelua, torjui 91 prosenttia laukauksista ja piti maalinsa puhtaana kolmesti.
Stanley Cup -finaaleissa peli on kuitenkin yskinyt.
































