Euroopan koripallosarjoissa hiljennytään vähitellen joulun viettoon, mutta Euroliigassa pelit pyörivät edelleen tiiviillä tahdilla. Barcelonan Petteri Koposella onkin edessä vielä kaksi koitosta ennen joulua.

Barcelonan kone on hieman yskähdellyt viime aikoina. Päävalmentaja Georgios Bartzokas haki piristystä joukkueen ilmeeseen vaihtamalla hieman kokoonpanoa viime Joventut Badalona -otteluun, ja Koponen pääsi ensimmäistä kertaa aloitusviisikkoon.

– Olemme puhuneet siitä, että olemme aloittaneet pelit huonosti. Valmentaja koetti muuttaa hieman juttuja ja edelleenkin haemme vähän niitä asioita, jotka toimisivat. Nyt emme ainakaan hävinneet ensimmäistä neljännestä, mutta meidän pitää parantaa vielä paljon, Koponen pohtii Koripalloliiton tiedotteessa.

– Tämä vuosi on ollut vain pelaamista eikä harjoitteluun ole jäänyt juuri aikaa. Treenit ovat lähinnä valmistavia seuraavaan peliin.

Barcelona on kärsinyt poikkeuksellisen paljon loukkaantumisista tämän kauden aikana. Se on vaikeuttanut pelin hiomista vaadittavaan kuntoon ja näkynyt pelikentällä.

– Olisi kiva, jos pystyisimme käymään edes ihan perusjuttuja läpi. Meillä on niissäkin puutteita, ja optiotkin ovat vähän hakusessa. Tässä pelitahdissa ei ole hirveästi aikaa niitä harjoitella. On vain pyrittävä sisäistämään ne niin hyvin kuin mahdollista ja mentävä peli kerrallaan eteenpäin.

Vaikka pelitahti on kova, pyrkii Koponen hieman rauhoittumaan jouluna ja siirtämään ajatuksiaan pois koripallosta. Koposen perhe viettää joulun tänä vuonna Barcelonassa.

– Avopuolison vanhemmat ja veli ovat täällä ja syömme ihan perinteisiä suomalaisia jouluruokia. Toivottavasti sää suosii, niin voisi syödä ulkona. Täällä on vähän eri ilmasto kuin mihin Moskovassa totuttiin, neljä edelliskautta moskovalaisessa BC Himkissä pelannut Koponen naurahtaa.

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)