US Openin loukkaantumisen takia kesken jättänyt tennistähti Novak Djokovic ei tiedä, milloin hän pystyy palaamaan tositoimiin.
Djokovic kärsii olkapäävammasta, ja hän sanoo vamman olevan pelättyä pahempi.
– Haluaisin pystyä sanomaan, koska palaan kentälle, mutta en tiedä. Vamma on pahempi kuin luulin, Djokovic sanoi Tennis World -sivuston mukaan.
Djokovic kertoo, että paluu voi tapahtua parhaassa tapauksessa jo viikon tai kahden päästä. Hän haluaisi osallistua Tokion ATP500-tason turnaukseen lokakuun alussa.
Aiemmin tuli ilmi, että Djokovic saattaa myös päättää kautensa loukkaantumisen takia ja mennä leikkaukseen, jotta hän olisi täydessä kunnossa ensi kauden alusta lähtien.































